puhelimen kuoret

Poliisi sai Kuopion liikenteestä kiinni kaksi epäiltyä huumerattijuoppoa – toinen kieltäytyi huumausaineen pikatestistä

Julkaistu




KUOPIO

Itä-Suomen poliisilaitoksen liikennepoliisisektorin poliisipartiot saivat Pohjois-Savon, tarkemmin Kuopion liikenteestä kaksi epäiltyä rattijuoppoa tiistaiyön ja -iltapäivän 21. maaliskuuta aikana, tiedottaa Itä-Suomen poliisilaitos. Toinen kuljettajista oli kieltäytynyt huumausaineen pikatestistä.

Kuljettaja huumausaineen vaikutuksen alaisena Leväsentiellä.

Maanantain ja tiistain välisenä yönä liikenteen valvonnan yhteydessä, Kuopiossa Leväsentiellä poliisi pysäytti henkilöauton, jonka kuljettajalle tehdyn huumepikatestin tulos oli positiivinen huumausaineelle. 

Kuljettajaa epäillään rattijuopumuksesta ja huumausaineen käyttörikoksesta. Kuljettaja määrättiin väliaikaiseen ajo-kieltoon. Poliisi ei tiedotteessaan kerro, mille huumausaineelle huumausaineen pikatesti oli antanut positiivisen tuloksen.

Ajo-oikeudeton kuljettaja kieltäytyi huumausaineen pikatestistä Puijonlaaksontiellä.

Tiistaina iltapäivällä kello 17.50 aikaan, poliisipartio pysäytti henkilöauton Kuopiossa Puijonlaaksontiellä, jonka kuljettajana toiminut ajo-oikeudeton mies puhalsi alkometriin tuloksen 0,00 mg/l. Päihtyneen oloinen kuljettaja kieltäytyi huumepikatestistä, minkä vuoksi hänestä otettiin verikoe.

Tätäkin kuljettajaa epäillään rattijuopumuksesta ja huumausaineen käyttörikoksesta sekä lisäksi kulkuneuvon kuljettamisesta oikeudetta.


SOMET

FACEBOOK
INSTAGRAM
TIKTOK
TWITTER (X)
THREADS
Liity lisäksi WhatsApp-kanavallemme, ja saat kaikki tuoreimmat uutiset näppärästi WhatsApp-sovellukseesi.

Viimeisimmät alueen artikkelit

Iisalmelaismies ajoi kännipäissään autolla päin sähköpylvästä Rautavaaralla

RAUTAVAARA Sonkajärventiellä Rautavaaralla tapahtui eilen sunnuntaina illalla yhden ajoneuvon liikennevahinko. Hätäkeskus vastaanotti hätäilmoituksen pienestä tieliikenneonnettomuudesta...

Koontikirjejakelu alkaa liittyen Suonenjoen laajaan omaisuusrikoskokonaisuuteen

SUONENJOKI Itä-Suomen poliisi tutkii edelleen pääosin Suonenjoella tapahtunutta rikoskokonaisuutta, joka koostuu useista omaisuusrikoksista. Mm. postilähetysten...

Ihmistä ammuttiin Iisalmessa sunnuntai-iltana – poliisi tutkii tapon yrityksenä

IISALMI Itä-Suomen poliisi tutkii tapausta, jossa henkilöä ammuttiin Iisalmessa Pohjolankadulla tänään sunnuntaina. Poliisi sai ilmoituksen...

Tuoreimmat artikkelit

Vorot jäivät kiinni itse teosta Kotkassa – lisäksi Kotkassa jäi kiinni viikonloppuna kaksi huumepäistä kuljettajaa

KOTKA Kaakkois-Suomen poliisin partiot tavoittivat eteläisen Kymenlaakson liikenteestä viime viikonlopun aikana kaksi kuljettajaa, joiden epäillään...

Helsingin Kampissa on käynnissä poliisioperaatio

HELSINKI Helsingin poliisilla on käynnissä poliisioperaatio Kampin kauppakeskuksessa, tiedottaa Helsingin poliisilaitos. Poliisi sai hätäkeskuksen kautta ilmoituksen...

Autiotalo on täyden palon vaiheessa Espoon Jokitörmässä

ESPOO Espoon keskuksessa, Jokitörmässä palaa. Hätäkeskus vastaanotti hätäilmoituksen keskisuuresta rakennuspalosta kello 17.37. Länsi-Uudenmaan pelastuslaitokselta kerrotaan, että...

Henkilöauto ajautui ulosajossa kyljelleen Tohmajärvellä

TOHMAJÄRVI Tohmajärvellä Kangastiellä tapahtui yhden ajoneuvon liikennevahinko tänään iltapäivällä. Hätäkeskus vastaanotti hätäilmoituksen keskisuuresta tieliikenneonnettomuudesta kello...