LAHTI – ORIMATTILA
Hämeen poliisi sai Päijät-Hämeen tieliikenteestä kiinni kaksi päihtynyttä kuljettajaa. Hämeen poliisilaitokselta kerrotaan, että kuljettajista toinen jäi kiinni Lahdessa ja toinen Orimattilassa.
Lahdessa mieshenkilön epäillään syyllistyneen törkeään rattijuopumukseen ja liikenneturvallisuuden vaarantamiseen Uudenmaankadulla lauantaina iltayöllä.
Poliisipartio mittasi miehen kuljettaman ajoneuvon nopeudeksi mitattiin 71 kilometriä tunnissa, nopeusrajoituksen ollessa alueella 50 kilometriä tunnissa. Lisäksi kuljettaja puhalsi poliisin tarkkuusalkometriin 0,71 mg/l tuloksen, joka on verrattavissa 1,61 promilleen.
Mies määrättiin poliisipartion toimesta väliaikaiseen ajokieltoon.
Orimattilassa mieshenkilön puolestaan epäillään syyllistyneen rattijuopumukseen, huumausaineen käyttörikokseen sekä kulkuneuvon kuljettamiseen oikeudetta.
Poliisipartio pysäytti sunnuntain vastaisena yönä sunnuntain puolella Helsingintiellä kuljettajan. Hänelle suoritettu huumausaineiden pikatesti antoi positiivisen tuloksen huumausaineelle, poliisi ei kerro mille. Lisäksi kuljettajalla ei ollut voimassa olevaa ajo-oikeutta.