Poliisi sai perjantain vastaisen yön aikana kiinni kaksi huumepäistä kuljettajaa Hämeenlinnassa

Julkaistu

HÄMEENLINNA

Kuljettajista toinen oli jo valmiiksi ajo-oikeudeton.

Hämeen poliisia on työllistänyt Kanta-Hämeen teillä perjantain vastaisen yön 24. marraskuuta aikana mm. huumeista päihtyneet kuljettajat, tiedottaa Hämeen poliisilaitos. Torstaina Kanta-Hämeessä, tarkemmin Ypäjällä tapahtui kuorma-auton ulosajo, jossa ajoneuvo kaatui ojaan. Uutisoimme asiasta erikseen.

Tampereentiellä poliisipartio tapasi perjantain puolella autoilijan, jonka epäillään olleen huumaavan aineen vaikutuksen alaisena. Kuljettajaa epäillään rattijuopumuksesta ja huumausaineen käyttörikoksesta. Kuljettaja määrättiin poliisipartion toimesta väliaikaiseen ajokieltoon ja hänen ajokortti otettiin poliisin haltuun.

Myös Härkätiellä tavattiin perjantain puolella autoilija, jonka epäillään olleen huumaavan aineen vaikutuksen alaisena. Tätä kuljettajaa epäillään rattijuopumuksen sekä huumausaineen käyttörikoksesen lisäksi kulkuneuvon kuljettamisesta oikeudetta, sillä kuljettajalla ei ollut ajo-oikeutta.

Hämeen poliisi ei kerro tiedotteessaan, mille huumausaineelle huumausaineen pikatestit olivat antaneet positiiviset tulokset.

Lähetä juttuvinkki Viranomaisuutisille. Lue tästä lisää.

Somet

FACEBOOK
INSTAGRAM
TIKTOK
TWITTER (X)
THREADS
Liity lisäksi WhatsApp-kanavallemme, ja saat kaikki tuoreimmat uutiset näppärästi WhatsApp-sovellukseesi.


puhelimen kuoret




Viimeisimmät alueen artikkelit

Tammelassa tapahtui vakava liikenneonnettomuus – kaksi henkilöä sairaalaan

TAMMELA Valtatie 10:llä Tammelassa tapahtui maanantai-iltana vakava liikenneonnettomuus. Hätäkeskus vastaanotti hätäilmoituksen pienestä tieliikenneonnettomuudesta kello 19.59. Kanta-Hämeen...

Viisi rattijuoppoa kiinni Kanta-Hämeessä – yksi kaahasi, meni apukuskin paikalle ja kiisti ajaneensa autoa

KANTA-HÄME Hämeen poliisin partiot tapasivat Kanta-Hämeen liikenteestä kuluneen viikonlopun 24.–26. toukokuuta aikana useita päihtyneitä kuljettajia....

Janakkalassa paloi heinikkoa ja metsän aluskasvillisuutta noin kahden aarin verran

JANAKKALA Oinasniementiellä Janakkalassa sammutettiin maanantaina 27. toukokuuta keskipäivällä syttynyttä maastopaloa. Hätäkeskus vastaanotti hätäilmoituksen keskisuuresta maastopalosta...


Tuoreimmat uutiset

Sääksjärven itäpuolella Kokemäellä paloi maastoa noin viisi hehtaaria

KOKEMÄKI Viidantiellä Kokemäellä, Sääksjärven itäpuolella sammutettiin suht. laajaa maastopaloa maanantai-iltana 27. toukokuuta. Hätäkeskus vastaanotti hätäilmoituksen...

Rakennuspaloepäily työllisti pelastuslaitosta Oulun Tuirassa

OULU Myllytiellä Oulun Tuirassa epäiltiin rakennuspaloa kerrostalossa maanantai-iltana 27. toukokuuta. Hätäkeskus vastaanotti hätäilmoituksen keskisuuresta rakennuspalosta...

Sääksjärven itäpuolella Kokemäellä paloi maastoa noin viisi hehtaaria

KOKEMÄKI Viidantiellä Kokemäellä, Sääksjärven itäpuolella sammutettiin suht. laajaa maastopaloa maanantai-iltana 27. toukokuuta. Hätäkeskus vastaanotti hätäilmoituksen...

Rakennuspaloepäily työllisti pelastuslaitosta Oulun Tuirassa

OULU Myllytiellä Oulun Tuirassa epäiltiin rakennuspaloa kerrostalossa maanantai-iltana 27. toukokuuta. Hätäkeskus vastaanotti hätäilmoituksen keskisuuresta rakennuspalosta...