PIEKSÄMÄKI
Kerrostaloasunto kärsi palossa huomattavia vahinkoja, henkilövahingoilta vältyttiin. Poliisi on ottanut kiinni yhden henkilön, ja hänen osuuttaan paloon tutkitaan.
Etelä-Savossa Pieksämäellä paloi perjantaina 8. maaliskuuta illalla. Viranomaisuutiset uutisoi asiasta tuolloin tuoreeltaan, kun sammutus- ja raivaustyöt olivat pelastuslaitoksella ohitse.
Etelä-Savon pelastuslaitoksen päivystävä palomestari Jani Kasanen kertoi tuolloin tuoreeltaan, että Häyrisentiellä sijaitsevassa kerrostaloasunnossa syttyi tulipalo.
– Palo on sammutettu ja pelastuslaitos tuuletti asunnon. Syttymissyystä ei ole vielä tietoa, mutta poliisi tutkii syttymissyytä, Kasanen kommentoi kello 22.40 aikaan.
Kasasen tietojen mukaan hälytyksen teki naapuri, joka oli havainnut savua rappukäytävässä. Palaneessa asunnossa ei ollut ketään paikalla, joten henkilövahingoilta vältyttiin.
Etelä-Savon pelastuslaitos sai ilmoituksen keskisuuresta rakennuspalosta kello 21.03 aikaan. Ensivaste pelastuslaitoksella oli viisi pelastusyksikköä. Lopulta kohteeseen hälytettiin kuusi pelastuslaitoksen yksikköä.
Lauantaina 9. maaliskuuta Itä-Suomen poliisilaitos kertoo poliisin epäilevän asiassa rikosta. Poliisin mukaan sillä on syytä epäillä, että palo on tahallaan sytytetty.
Kerrostaloasunto kärsi palossa huomattavia vahinkoja.
Poliisi on ottanut kiinni yhden henkilön, ja hänen osuuttaan paloon tutkitaan.