POLIISIUUTISET – OULUN SEUTU
Poliisi valvoi henkilöliikennettä Oulussa ja Oulun lähikunnissa torstaina, tiedottaa Oulun poliisilaitos. Valvonnassa tarkastettiin yhteensä 30 linja-autoa ja puutteita löytyi.
Oulun poliisilaitos valvoi henkilöliikennettä Oulussa ja lähikunnissa torstaina 3. helmikuuta. Tarkastettuja linja-autoja oli yhteensä 30 kappaletta.
Kolmen linja-auton matka keskeytettiin, koska autoissa ei ollut mukana liikennelupaa. Kahdessa ajoneuvossa ei ollut vaadittavaa ajopiirturia käytössä. Varustepuutteita havaittiin muutamia, kuten puutteita sammuttimien ja ensiapulaukkujen osalta. Kokonaistilanteen todettiin olevan paremmalla mallilla kuin aiemmin tehdyissä vastaavissa valvontatapahtumissa.
Yleisesti voidaan todeta, että liikennöitsijöiden tulisi kiinnittää huomiota liikennelupien mukana pitämiseen sekä varusteiden, erityisesti sammuttimien tarkastuksiin ja vaatimusten täyttymiseen. Valvonnan aikana paljastettiin myös muita liikennerikkomuksia, jotka eivät liittyneet henkilöliikenteeseen.
Lähteenä: Oulun poliisilaitos