Poliisi valvoi raskasta liikennettä tehostetusti: valvonnassa havaittiin runsaasti ylikuormia – ajo- ja lepoajoissa parannusta

RASKAAN LIIKENTEEN TEHOVALVONTA

Ylikuormia todettiin yhteensä 45:ssä ajoneuvossa. Puutteellisten kuormanvarmistusten vuoksi seuraamuksia määrättiin useita, kaikkiaan 64 tapauksessa. Ajoneuvojen epäkuntoisuuksien takia seuraamuksia määrättiin 46 tapauksessa. Näistä viidessä tapauksessa matka jouduttiin keskeyttämään kokonaan.

Poliisi valvoi raskasta liikennettä tehostetusti viime viikolla koko maassa, tiedottaa Poliisihallitus. Valvontaan osallistuivat kaikki poliisilaitokset ja ajoneuvoja tarkastettiin 1 206 kappaletta.

‒ Tällä kertaa valvonnan tuloksissa kiinnitti erityisesti huomiota se, että ajo- ja lepoaikarikkomusten määrä oli merkittävästi vähäisempi kuin aiemmin, kertoo poliisitarkastaja Heikki Kallio Poliisihallituksesta.

Kallio on tyytyväinen tulokseen, sillä positiivista kehitystä on ollut havaittavissa (kaikissa) tänä vuonna tehdyissä valvonnoissa.  Ajo- ja lepoaikoihin kohdistuvia rikkomuksia paljastui 73 kertaa, mikä on jopa poikkeuksellisen vähäinen määrä suhteessa tarkastusten määrään.  

Sen sijaan todettujen ylikuormien määrä oli kohtuuttoman suuri suhteessa tarkastettujen ajoneuvon kokonaismäärään. Valvontajaksolla tarkastettiin 1 206 raskasta ajoneuvoa ja ylikuormia todettiin yhteensä 45:ssä ajoneuvossa. 

‒ Muutosta parempaan ei ole edelleenkään tapahtunut toivotulla tavalla, Kallio sanoo.

Kuljettajille määrättiin kokonaisuudessaan 264 eri seuraamusta. Seuraamusten määrä oli hieman pienempi suhteessa tarkastusmääriin kuin vastaavalla valvontajaksolla viime vuonna. Osalle kuljettajista kirjoitettiin seuraamuksia useammasta kuin yhdestä rikkeestä. Tarkastetuista ajoneuvoista noin 14 prosenttia oli ulkomaisia. 

Puutteellisten kuormanvarmistusten vuoksi seuraamuksia määrättiin useita, kaikkiaan 64 tapauksessa. Ajoneuvojen epäkuntoisuuksien takia seuraamuksia määrättiin 46 tapauksessa. Näistä viidessä tapauksessa matka jouduttiin keskeyttämään kokonaan. Huomautuksia erinäisistä pienemmistä rikkeistä annettiin kaikkiaan 242 kappaletta.

Valvonnan tavoitteena oli liikenneturvallisuuden parantaminen sekä harmaan talouden ja kuljetusrikollisuuden torjunta. Valvontaa kohdennettiin aiemmilla valvontajaksoilla havaittuihin selkeisiin epäkohtiin, kuten ylikuormiin, ajo- ja lepoaikojen noudattamiseen, kuorman varmistamiseen sekä ajoneuvojen kuntoon. 

Viranomaisuutisten WhatsApp-kanavalle liittyminen kannattaa, sillä sieltä löydät kätevästi kaikki uutisemme!


Somet

FACEBOOK
INSTAGRAM
TIKTOK
TWITTER (X)
THREADS
Liity lisäksi WhatsApp-kanavallemme, ja saat kaikki tuoreimmat uutiset näppärästi WhatsApp-sovellukseesi.


puhelimen kuoret



Viimeisimmät alueen artikkelit

Poliisihallitus lätkäisi kahdelle somevaikuttajalle nettikasinoiden markkinointikiellon uhkasakon kera

NETTIKASINOMARKKINOINTI Uhkasakkojen tehtävänä on tehostaa kieltojen noudattamista. Uhkasakot ovat suuruudeltaan 30 000 ja 33 000...

Poliisi määräsi yli 2100 seuraamusta turvavyö- ja matkapuhelinpuutteista viiden vuorokauden tehovalvonnassa

TEHOVALVONTA Kaikkiaan seuraamusten määrä nousi viime vuoden noin 1600:sta tämän vuoden noin 2100:een. Poliisitarkastaja Tuomo...

Poliisi muistuttaa: sakoista ja liikennevirhemaksuista ei ilmoiteta tekstiviestillä

HUIJAUKSET Jos et ole varma, onko sinulla avoimia liikennevirhemaksuasioita vai ei, voit tarkistaa asian kirjautumalla poliisin...

Tuoreimmat uutiset

Ilmeisesti ilmalämpöpumppu sytytti suuren omakotitalon palamaan Pomarkussa

POMARKKU Uudenkyläntiellä Pomarkussa sammutettiin perjantaina 12. heinäkuuta iltapäivällä syttynyttä rakennuspaloa. Hätäkeskus vastaanotti hätäilmoituksen keskisuuresta rakennuspalosta...

Moottoripyöräilijä törmäsi hälytysajossa olleen ambulanssin kylkeen Nelostiellä Iissä

II Nelostiellä Iissä tapahtui perjantaina 12. heinäkuuta kahden ajoneuvon välinen liikenneonnettomuus. Hätäkeskus vastaanotti hätäilmoituksen pienestä...

Ilmeisesti ilmalämpöpumppu sytytti suuren omakotitalon palamaan Pomarkussa

POMARKKU Uudenkyläntiellä Pomarkussa sammutettiin perjantaina 12. heinäkuuta iltapäivällä syttynyttä rakennuspaloa. Hätäkeskus vastaanotti hätäilmoituksen keskisuuresta rakennuspalosta...

Moottoripyöräilijä törmäsi hälytysajossa olleen ambulanssin kylkeen Nelostiellä Iissä

II Nelostiellä Iissä tapahtui perjantaina 12. heinäkuuta kahden ajoneuvon välinen liikenneonnettomuus. Hätäkeskus vastaanotti hätäilmoituksen pienestä...