PORVOO
Kiinni jäi kaksi kaaharia ja kaksi rattijuoppoa. Autopaloa epäillään tahallaan sytytetyksi. Poliisi ei kerro, onko autopalon epäilty tekijä saatu kiinni.
Itä-Uudenmaan poliisia on työllistänyt perjantai-illan 31. maaliskuuta ja sunnuntaiaamuyön 2. huhtikuuta välisenä aikana Porvoossa sekä liikennerikokset, että ajoneuvopalo, selviää Itä-Uudenmaan poliisilaitoksen viikkotiedotteesta. Poliisi kertoo tiedotteessaan kahdesta kaaharista ja kahdesta päihtyneestä kuljettajasta.
– Poliisipartio mittasi perjantai-iltana puoli kymmenen aikoihin Läntisellä Mannerheiminväylällä kuljettajalle kuudenkympin alueella nopeudeksi 104 kilometrin tuntinopeuden. Kuljettaja määrättiin väliaikaisen ajokieltoon, kertoo rikoskomisario Freddie Cederlund Itä-Uudenmaan poliisilaitokselta.
– Toinen kaahari tavoitettiin lauantaina iltapäivällä noin kello 16.50 Rantakadulta, jossa kuljettajalle mitattiin neljänkympin alueella nopeudeksi 81 kilometrin tuntinopeud, Cederlund jatkaa.
Poliisi tavoitti myös pari rattijuoppoa liikenteestä sunnuntain vastaisena yönä. Toinen jäi poliisin haaviin kello kahden aikoihin Rauhankadulta ja hänet määrätiin väliaikaiseen ajokieltoon. Toinen kuljettaja tavoitettiin samoihin aikoihin Aleksanterinkadulta. Hänet oli jo aiemmin määrätty ajokieltoon, joten kuljettajan epäillään syyllistyneen myös kulkuneuvon kuljettamiseen oikeudetta.
– Edellä mainittujen lisäksi Porvoossa Treksiläntien ja Helsingintien risteyksessä sijaitsevalla pysäköintialueella paloi perjantain ja lauantain välisenä yönä henkilöauto. Paloa epäillä tahallaan sytytetyksi, sanoo Cederlund.