HAMINA – KOTKA
Kaakkois-Suomen poliisi sai kuluneen viikonlopun 2.–4. helmikuuta aikana kiinni useita päihtyneitä kuljettajia eteläisen Kymenlaakson liikenteestä. Kaakkois-Suomen poliisia työllisti rattijuoppojen lisäksi vahingonteot.
Lauantaina Kotkassa kiinni kaksi ja Haminassa yksi rattijuoppo.
Lauantaina Kotkassa Aittakorventieltä ja Sutelantieltä poliisipartion tavoittamat autoilijat olivat todennköisesti käyttäneet huumaavia aineita, samoin kuin Haminassa Cygnauksentiellä poliisin tarkastuksen kohteeksi joutunut autoilija.
Kaikkia kolmea autoilijaa epäillään rattijuopumuksesta ja huumausaineen käyttörikoksesta. Kahdella autolijalla ei myöskään ollut voimassa olevaa ajo-oikeutta ja heitä epäillään lisäksi kulkuneuvon kuljettamisesta oikeudetta.
Myös sunnuntaina kiinni useampi päihtynyt kuljettaja.
Kaakkois-Suomen poliisi sai myös sunnuntaina kiinni useamman päihtyneen kuljettajan.
Sunnuntaina aamupäivällä Kotkassa Ratakadulla kuljettaja puhalsi ajon jälkeen poliisin seulonta-alkometriin törkeän rattijuopumuksen ylittävän rajan, eikä tällä myöskään ollut voimassa olevaa ajo-oikeutta. Kuljettajaa epäillään törkeän rattijuopumuksen lisäksi kulkuneuvon kuljettamisesta oikeudetta.
Öljysatamantieltä poliisi tavoitti autoilijan, joka ajonsa jälkeen puhalsi poliisi alkometriin 1,31 promillea ja kuljettajaa epäillään tämän vuoksi törkeästä rattijuopumuksesta.
Hyväntuulentiellä sunnuntai-iltana autoilleella ei ollut voimassa olevaa ajo-oikeutta ja lisäksi miehen epäillään olleen päihtyneenä huumausaineista. Autoilijan epäillään syyllistyneen rattijuopumukseen, huumausaineen käyttörikokseen ja kulkuneuvon kuljettamiseen oikeudetta.
Haminassa ilkivaltaa – Kotkassa murto.
Kaakkois-Suomen poliisia työllisti myös ilkivallanteot sekä murtotapaus.
Haminassa rikottiin viikonlopun aikana Patterinkadulla ja Huutokallionkadulla postilaatikkorivistöistä useita postilaatikoita.
Kotkassa puolestaan murtauduttiin perjantaina aamu-yöstä Saukonkadulla sijaitsevaan toimistotilaan ja sieltä anastettiin erillaista omaisuutta. Poliisi selvittänyt tapahtumat ja epäiltyjen osallisuutta tekoon.