Poliisia työllisti Kanta-Hämeessä ainakin kaaharit ja huumerattijuopot

Julkaistu


KANTA-HÄME

Poliisia on työllistänyt Kanta-Hämeessä ainakin kaaharit ja huumerattijuopot, selviää Hämeen poliisilaitoksen tiedotteesta. Kiinni jäi yhteensä kolme huumepäistä kuljettajaa, joista yhdellä oli ylinopeutta 37 km/h. Kaahareita jäi kiinni kaksi.

Useita huumerattijuoppoja kiinni – yhdellä ylinopeutta 37 km/h.

Ajo-oikeudeton huumerattijuoppo kiinni Forssassa.

Keskiviikkona iltapäivällä kello 15.00 aikaan, liikennevalvontaa Saviniementiellä Forssassa pitänyt poliisipartio puhallutti paikalle pysäytetyn henkilöauton kuljettajan ajokunnon tarkistamiseksi.

Sekavan oloinen nainen puhalsi nollatuloksen alkometriin, mutta huumausaineen pikatesti antoi positiivisen tuloksen. Autoon suoritetussa etsinnässä autosta löytyi huumausaineeksi epäiltävää ainetta.

Naista epäillään rattijuopumuksesta, huumausaineen käyttörikoksesta sekä kulkuneuvon kuljettamisesta oikeudetta, sillä voimassa olevaa ajo-oikeuttakaan ei naisella ollut.

Huumerattijuoppo kiinni Valtatie 3:lla Hämeenlinnassa.

Keskiviikkoiltana kello 21.10 aikaan, poliisipartio pysäytti Valtatie 3:lla Hämeenlinnassa epävarmasti liikkuneen henkilöauton tarkistaakseen kuljettajan ajokunnon. Autoa kuljettanut mies puhalsi alkometriin nollatuloksen, mutta huumausaineen pikatesti antoi positiivisen tuloksen. Mies käytettiin poliisin toimesta verikokeessa asian varmistamiseksi.

Miestä epäillään rattijuopumuksesta ja huumausaineen käyttörikoksesta.

Huumerattijuopolla ylinopeutta 37 km/h Hausjärvellä.

Riihimäentiellä Hausjärvellä kello 20.14 aikaan, poliisipartio mittasi vastaan tulleelle pakettiautolle nopeudeksi 117 km/h, nopeusrajoituksen ollessa 80 km/h.

Autoa kuljettanut mies puhalsi alkometriin nollatuloksen, mutta huumausaineen pikatesti antoi positiivisen tuloksen. Poliisi käytti miehen verikokeessa asian varmistamiseksi.

Miestä epäillään rattijuopumuksesta, huumausaineen käyttörikoksesta sekä liikenneturvallisuuden vaarantamisesta.

Kaksi kaaharia kiinni Janakkalassa.

Ensimmäisellä ylinopeutta 61 km/h Valtatie 3:lla.

Keskiviikkona aamupäivällä kello 09.50 aikaan, liikennevalvontaa Valtatie 3:lla suorittanut poliisipartio mittasi Riihimäen suunnasta tulevalle henkilöautolle nopeudeksi 181 km/h, nopeusrajoituksen ollessa 120 km/h.

Autoa kuljettanutta miestä epäillään törkeästä liikenneturvallisuuden vaarantamisesta. Mies määrättiin poliisin toimesta väliaikaiseen ajokieltoon.

Toisella ylinopeutta 50 km/h Turengintiellä.

Kello 21.40 aikaan poliisipartio mittasi Turengintiellä vastaan tulleelle henkilöautolle nopeudeksi 100 km/h, rajoituksen ollessa kyseisellä alueella 50 km/h. Autoa kuljettanutta miestä epäillään liikenneturvallisuuden vaarantamisesta ja kulkuneuvon kuljettamisesta oikeudetta, sillä voimassa olevaa ajo-oikeutta ei ollut. Mies on jäänyt kortitta ajosta kiinni 11. kertaa vuoden sisällä.

Lähteenä: Hämeen poliisilaitos


Lähetä juttuvinkki Viranomaisuutisille. Lue tästä lisää.

SOMET

FACEBOOK
INSTAGRAM
TIKTOK
TWITTER (X)
THREADS
Liity lisäksi WhatsApp-kanavallemme, ja saat kaikki tuoreimmat uutiset näppärästi WhatsApp-sovellukseesi.

Viimeisimmät alueen artikkelit

IC-junan veturissa havaittiin savua Hämeenlinnassa

HÄMEENLINNA Pelastuslaitos hälytettiin Hämeentielle Hämeenlinnan rautatieasemalle tänään iltapäivällä. Hätäkeskus vastaanotti hätäilmoituksen suuresta liikennevälinepalosta kello 13.27. Kanta-Hämeen...

Nukkumisesta nauttiva rattijuoppo jäi kiinni Hausjärvellä

HAUSJÄRVI Hämeen poliisin partio tapasi Kanta-Hämeessä nukkumisesta nauttivan rattijuopon. Poliisi sai tehtävän Hausjärvelle, jossa kuljettaja...

Poliisi hyllytti kaaharilta ajokortin Forssassa

FORSSA - HATTULA Hämeen poliisin partio nappasi Forssassa kiinni kaaharin eilen illalla. Hämeen poliisin tilannekeskuksesta...

Tuoreimmat artikkelit

17-vuotiasta puukotettiin Vantaan Kivistössä – epäiltynä kaksi nuorta

VANTAA Itä-Uudenmaan poliisi tutkii Vantaan Kivistössä huhtikuun loppupuolella tapahtunutta epäiltyä törkeää väkivallantekoa, josta epäillään kahta...

Kolmea alaikäistä nuorta epäillään törkeästä ryöstön yrityksestä Vantaalla

VANTAA Itä-Uudenmaan poliisi tutkii törkeää ryöstön yritystä, jossa epäiltynä on kolme alaikäistä nuorta. Itä-Uudenmaan poliisilaitokselta...

Turun Kupittaalla juoksentelee hätääntynyt hirvi

TURKU Turun Kupittaalla juoksentelee hätääntynyt hirvi, tiedottaa Lounais-Suomen poliisilaitos. Poliisi on paikalla ja pyrkii varoittamaan...

Poliisi on tunnistanut miehen jota epäillään tapon yrityksestä ja törkeästä ryöstöstä Helsingissä

HELSINKI Helsingin poliisi tutkii epäiltyä tapon yritystä ja törkeää ryöstöä. Epäilty rikos tapahtui Urho Kekkosen...