PÄIJÄT-HÄME
Kolmesta kiinnijääneestä päihtyneestä kuljettajasta kaksi oli alkoholin vaikutuksen alaisena ja yksi huumausaineen vaikutuksen alaisena. Kahdelta ei löytynyt ajo-oikeutta.
Hämeen poliisia on työllistänyt keskiviikon 9. elokuuta aikana mm. päihtyneet kuljettajat, tiedottaa Hämeen poliisilaitos. Poliisi kertoo tiedotteessaan yhteensä kolmesta kiinnijääneestä päihtyneestä kuljettajasta. Kuljettajista kaksi oli liikenteessä henkilöautolla ja yksi moottoripyörällä.
Miesautoilija puhalsi törkeän rattijuopumuslukeman Lahdessa.
Mieshenkilön epäillään syyllistyneen törkeään rattijuopumukseen ja kulkuneuvon kuljettamiseen oikeudetta Lahdessa Orimattilankadulla keskiviikkona päivällä.
Autoa päihtyneenä kuljettanut mies puhalsi poliisin tarkkuusalkometriin 0,74 mg/l tuloksen. Kyseinen tulos on promilleissa 1,68 promillea. Kuljettajalla ei ollut voimassa olevaa ajo-oikeutta.
Naisautoilija puhalsi törkeän rattijuopumuslukeman Orimattilassa.
Orimattilassa puolestaan naisautoilijan epäillään syyllistyneen törkeään rattijuopumukseen Pukkilantiellä keskiviikkona iltapäivällä.
Kuljettaja puhalsi poliisin seulonta-alkometriin 0,70 mg/l, joka on promilleiksi muutettuna 1,59 promillea.
Poliisipartio määräsi kuljettajan väliaikaiseen ajokieltoon.
Moottoripyöräilijä huumausaineen vaikutuksen alaisena Heinolassa.
Mieshenkilön epäillään syyllistyneen rattijuopumukseen, huumausaineen käyttörikokseen ja kulkuneuvon kuljettamiseen oikeudetta Heinolassa Marjatiellä keskiviikkona yöllä.
Kuljettajalle suoritettu huumausaineiden pikatesti antoi positiivisen tuloksen huumausaineille, poliisi ei kerro mille. Lisäksi kuljettajalla ei ollut voimassa olevaa ajo-oikeutta. Kuljettaja oli liikkeellä moottoripyörällä.