Poliisia työllisti perjantai-iltana Päijät-Hämeessä vahvasti päihtyneet rattijuopot sekä liikenneonnettomuus

Julkaistu

PÄIJÄT-HÄME

Poliisia on työllistänyt Päijät-Hämeessä perjantaiaamun 5. elokuuta ja lauantaiaamun 6. elokuuta välisenä aikana ainakin liikennetehtävät, selviää Hämeen poliisilaitoksen tiedotteesta. Poliisi kertoo kolmesta rattijuoposta sekä yhdestä liikenneonnettomuudesta. Kaikki mainitut tehtävät tapahtuivat perjantai-iltana.


Vahvasti päihtynyt rattijuoppo ajoi päin punaisia liikennevaloja Lahdessa.

Mieshenkilön epäillään syyllistyneen törkeään rattijuopumukseen ja liikenneturvallisuuden vaarantamiseen Lahdessa Keijutiellä perjantai-iltana. Kuljettaja puhalsi poliisin seulonta-alkometriin 0,77 mg/l lukeman, joka on promilleissa 1,75 promillea.

Ennen poliisin pysäyttämistä epäilty oli ajanut päin punaisia liikennevaloja Helsinginteillä. 

Sekavan kuljettajan ajo seilavaa ja epävarmaa Nastolassa.

Mieshenkilön epäillään syyllistyneen törkeään rattijuopumukseen Lahden Nastolassa, tarkemmin Kauppakaarella perjantai-iltana. Kuljettaja puhalsi poliisin alkometriin 0,4 promillea, mutta käytös oli siinä määrin sekavaa, että henkilö vietiin kliinisiin kokeisiin.

Ulkopuolisten todistajien mukaan epäillyn ajo oli silmin nähden seilaavaa ja epävarmaa.

Vahvasti päihtynyt kuljettaja kiinni Lahdessa.

Naishenkilön epäillään syyllistyneen törkeään rattijuopumukseen Lahdessa Pohjoinen Liipolankadulla perjantai-iltana. Kuljettaja puhalsi poliisin seulonta-alkometriin 1,17 mg/l lukeman, joka on promilleissa 2,66 promillea.

Nuori kevytmoottoripyöräilijä kaatui mutkassa Hollolassa – kyydissä oli toinen nuori.

Nuoren 16-vuotiaan pojan epäillään syyllistyneen liikenneturvallisuuden vaarantamiseen Hollolassa Paimelantiellä perjantai-iltana.

Nuori kuljettaja oli menettänyt kevytmoottoripyörän hallinnan kaatuen kaartuvassa mutkassa. Moottoripyörä oli luisunut tien veressä olevaan tolppaan.

Kyydissä oli ollut toinen nuori henkilö. Kummatkin henkilöt saivat kaatumisessa sairaalahoitoa vaativia vammoja. Moottoripyörä kärsi myös vaurioita.

Lähteenä: Hämeen poliisilaitos

SOMET

FACEBOOK
INSTAGRAM
TIKTOK
TWITTER (X)
THREADS
Liity lisäksi WhatsApp-kanavallemme, ja saat kaikki tuoreimmat uutiset näppärästi WhatsApp-sovellukseesi.


puhelimen kuoret




Viimeisimmät alueen artikkelit

Pakettiautolla matkassa ollut mies puhalsi törkeän rattijuopumuslukeman Lahdessa

LAHTI Hämeen poliisin partio tapasi Lahden liikenteestä eilen keskiviikkona vahvasti päihtyneen pakettiautoilijan. Hämeen poliisin tilannekeskuksesta...

Mies alkoi uhoamaan poliisille Lahdessa – päätyi käsirautoihin

LAHTI Hämeen poliisin partio hälytettiin tehtävälle Lahden keskustassa sijaitsevaan kauppakeskukseen iltapäiväviiden aikoihin eilen keskiviikkona. Hämeen poliisin...

Epäilty rattijuoppo ajoi auton ulos tieltä Lahdessa

LAHTI Hämeen poliisin partio tapasi Lahdessa eilen tiistaina aamulla aikaan epäillyn rattijuopon. Hämeen poliisin tilannekeskuksesta...


Tuoreimmat artikkelit

Yksi henkilö menehtyi tulipalossa Espoon Kaupunginkalliossa

ESPOO Espoon Kaupunginkalliossa sammutettiin rakennuspaloa sunnuntaina illalla. Hätäkeskus vastaanotti hätäilmoituksen keskisuuresta rakennuspalosta kello 17.56. Länsi-Uudenmaan pelastuslaitokselta...

Suru-uutisia Taipalsaarelta: ES:n mukaan nuori moottoripyöräilijä törmäsi puomiin ja menehtyi koulun pihalla

TAIPALSAARI Taipalsaarella sattui vakava onnettomuus myöhään lauantaina. Asiasta uutisoi ensimmäisenä aluemedia Etelä-Saimaa. Asia vahvistetaan medialle...

Yksi henkilö menehtyi tulipalossa Espoon Kaupunginkalliossa

ESPOO Espoon Kaupunginkalliossa sammutettiin rakennuspaloa sunnuntaina illalla. Hätäkeskus vastaanotti hätäilmoituksen keskisuuresta rakennuspalosta kello 17.56. Länsi-Uudenmaan pelastuslaitokselta...

Suru-uutisia Taipalsaarelta: ES:n mukaan nuori moottoripyöräilijä törmäsi puomiin ja menehtyi koulun pihalla

TAIPALSAARI Taipalsaarella sattui vakava onnettomuus myöhään lauantaina. Asiasta uutisoi ensimmäisenä aluemedia Etelä-Saimaa. Asia vahvistetaan medialle...