POHJOIS-KARJALA
Poliisia on työllistänyt Pohjois-Karjalassa liikennerikokset, väkivaltarikokset sekä vahingonteko, selviää Itä-Suomen poliisilaitoksen Pohjois-Karjalan alueen tiedotteesta. Liikennerikokset tapahtui Kiteellä ja Lieksassa. Väkivaltarikokset ja vahingonteko Joensuussa.
Nuori kännipäinen mopoilija yritti paeta poliisia Kiteellä.
Nuorukaista epäillään Kiteellä perjantai-iltana 6. toukokuuta tapahtuneista törkeästä rattijuopumuksesta, törkeästä liikenneturvallisuuden vaarantamisesta ja kulkuneuvon kuljettamisesta oikeudetta.
Poliisipartio oli päättänyt pysäyttää mopolla liikkuneen nuoren, mutta tämä oli päättänyt paeta. Pakeneminen tapahtui Kiteen keskustassa, missä nopeusrajoitus on pääasiassa 30 km/h ja 40 km/h. Mopoilija oli paennut katujen lisäksi pitkin kevyenliikenteen väyliä, kiinteistöjen pihoja ja parkkipaikkoja ja nurmialueita. Ajoreitin varrella oli ollut joitakin jalankulkijoita. Takaa-ajon aikana mopoilija oli ohittanut useita autoja.
Myöhemmin tavoitettu kuljettaja puhalsi alkometriin 1,44 promillen lukemat, eikä hänellä ollut ajo-oikeutta. Mopossa ei ollut rekisterikilpeä.
Ajo-oikeudeton vahvasti päihtynyt kuljettaja kiinni Lieksassa.
Poliisipartio pysäytti Lieksassa Rasivaarantiellä pakettiautolla liikkuneen miehen varhain lauantaiaamuna. Miehelle suoritetun puhalluskokeen tulos osoitti 1,50 promillea. Auton kyydissä oli sen omistaja.
Kuljettajaa epäillään törkeästä rattijuopumuksesta ja kulkuneuvon kuljettamista oikeudetta ja auton omistajaa kulkuneuvon luovuttamisesta juopuneelle ja kortittomalle.
Mies pahoinpiteli kahta henkilöä Joensuussa.
Hätäkeskukseen oli ilmoitettu pahoinpitelystä Joensuusta keskustan alueelta perjantaina 6. toukokuuta hieman ennen puoltayötä. Mies oli lyönyt toista kasvoihin nyrkillä.
Tapauksen jälkeen pahoinpitelijä seurasi uhria parkkipaikalle, jossa oli paljon nuoria ja löi siellä toista miestä nyrkillä kasvoihin. Uhrit saivat turvotusta kasvoihin ja verenvuotoa.
Lyöjää epäillään kahdesta pahoinpitelystä. Poliisi tavoitti lyöjän ja otti hänet kiinni, vaikka tämä oli ehtinyt poistua paikalta.
Nuori tyttö töhri toriparkin seinää Joensuussa.
Nuorta tyttöä epäillään Joensuussa kauppatorilla perjantai-iltana 6. toukokuuta tapahtuneesta vahingonteosta. Vartija oli tavoittanut hänet töhrimästä toriparkin sisäaulan seinää. Tyttö oli myöntänyt piirrelleensä tussilla hakaristin parkkialueen seinään.
Häntä epäillään vahingonteosta. Poliisipartio löysi tytön kassista tussin, jolla seiniä oli töhritty.
Lähteenä: Itä-Suomen poliisilaitos