UUSIMAA
Autossa oli yhteensä kolme henkilöä, joista kaikki kiistivät ajaneensa autoa. Lopulta kuljettaja selvisi poliisin omien tutkimusten perusteella.
Keravalla tapahtui maanantain vastaisena yönä 14. marraskuuta takaa-ajo. Itä-Uudenmaan poliisilaitoksen poliisipartio teki aamuyöllä normaalia partiointia Keravan keskustassa, kun se havaitsi henkilöauton tulevan ulos parkkihallista ja lähtevän Paasikivenkadun suuntaan.
– Poliisipartio kääntyi auton perään, jolloin kuljettaja lähti välittömästi kiihdyttämään poliisiautoa karkuun. Takaa-ajo jatkui keskustasta Sibeliuksentien kautta Sariolantielle, joka on tiheästi asuttua omakotitaloaluetta. Takaa-ajon aikaan Keravan keskustassa oli liikkeellä joitain ihmisiä sekä autoja, kertoo rikoskomisario Markku Lylykangas.
Näköhavainto autoon kadotettiin hetkeksi, mutta poliisipartio tavoitti auton hetkeä myöhemmin Kalevankadulta sijaitsevalta pysäköintialueelta. Autosta tavoitettiin kolme henkilöä, joista puhutuksessa kukaan ei myöntänyt toimineensa kuljettajana.
Lopulta kuljettaja selvisi poliisin omien tutkimusten perusteella ja hänet otettiin kiinni rikoksesta epäiltynä ja toimitettiin Hyvinkään poliisivankilaan.
– Tapausta tutkitaan kuljettajan osalta Itä-Uudenmaan poliisissa törkeänä liikenneturvallisuuden vaarantamisena sekä kulkuneuvon kuljettamisena oikeudetta, Lylykangas jatkaa.