PÄIJÄT-HÄME
Poliisia on työllistänyt Päijät-Hämeessä keskiviikkoaamun 16. marraskuuta ja perjantaiaamun 18. marraskuuta välisenä aikana mm. omaisuus-, ilkivalta- sekä liikennerikokset, selviää Hämeen poliisilaitoksen tiedotteesta. Tapauksista yhtä lukuunottamatta, kaikki tapahtuivat Lahdessa. Heinolassa mies vänkäsi taksin hinnasta vastaan ja sai lievän petosepäilyn harteilleen.
Parivaljakko varasti mönkijän Lahden keskustassa – toisella oli etsintäkuulutus päällä.
Poliisi sai keskiviikkona iltapäivällä ilmoituksen Lahden keskustasta anastetusta mönkijästä. Mönkijä oli anastettu kaupan edustalta ilmoittajan ollessa kaupassa asioimassa.
Hieman myöhemmin tuntomerkkeihin sopiva mönkijä ajoi poliisipartiota vastaan Kivimaalla. Poliisipartio löysi mönkijän lähistöltä ja otti sen läheisyydestä kiinni miehen ja naisen. Hieman yli 40-vuotiaan miehen hallusta löytyi mönkijästä anastettua omaisuutta.
Mies otettiin kiinni moottorikulkuneuvon käyttövarkaudesta epäiltynä, miehen seurassa ollut nainen kuljetettiin poliisiasemalle etsintäkuulutusten vuoksi.
Huumepäisen kuljettajan autossa väärät rekisterikilvet Lahdessa.
Poliisipartio kiinnitti keskiviikkoiltana huomiota Mukkulankadulla Lahdessa edellään ajaneeseen autoon, johon oli kiinnitetty väärät rekisterikilvet. Pysäytettäessä selvisi, että poliisi oli aiemmin poistanut autosta siihen kuuluvat rekisterikilvet katsastamattomuuden ja erääntyneiden verojen vuoksi.
Auton hieman yli 20-vuotiaalle mieskuljettajalle suoritettu puhalluskoe näytti nollaa, mutta hänelle tehty huumepikatesti oli positiivinen.
Miestä epäillään rattijuopumuksesta ja huumausaineen käyttörikoksesta. Autosta poistettiin siihen kuulumattomat rekisterikilvet.
Parivaljakko sotki pukukopin seiniä maalilla ja matkustivat taksilla pummilla Lahdessa.
Hätäkeskukseen tuli myöhään torstai-iltana ilmoitus, että kaksi miestä sotkee pukukopin seiniä maalilla Möysän uimarannalla Lahdessa. Kaksikko oli poistunut paikalta ja he olivat nousseet taksin kyytiin.
Poliisipartio oli toisella tehtävällä huoltoasemalla Renkomäessä, kun se kiinnitti huomiota erikoisesti käyttäytyvään mieheen. Hän oli tullut huoltoasemalle taksilla toisen miehen kanssa. Miesten tuntomerkit sopivat Möysän uimarannalta maalaushommista poistuneeseen mieskaksikkoon.
Miehet olivat maalanneet uimarannan pukukopin ulkoseinään isot maalaukset spray-maalilla. Lisäksi rakennuksen viereinen jäteastia oli saanut maalauksen kylkeensä.
Nuoremman, parikymppisen miehen hallusta löytyi turvallisuustarkastuksessa vähäinen määrä huumausaineita.
Kummallakaan miehistä ei ollut rahaa maksaa taksikyytiä. Nelikymppinen ja kaksikymppinen mies otettiin kiinni vahingontekoon. Tämän lisäksi molempia epäillään lievästä petoksesta ja nuorempaa miehistä vielä huumausaineen käyttörikoksesta.
Ajo-oikeudeton kuljettaja kaahasi tuplat sallittuun nopeuteen nähden Lahden Kivimaalla.
Poliisipartio oli suorittamassa liikennevalvontaa torstai-iltana Lahden Kivimaalla. Poliisipartiota vastaan ajoi henkilöauto huomattavalla ylinopeudella Lahdenkadulla hieman ennen Holman kiertoliittymää. Poliisipartio mittasi tutkalla auton nopeudeksi 100 km/h, nopeusrajoituksen ollessa 50 km/h.
Poliisipartio pysäytti kolmekymppisen miehen kuljettaman auton. Hänellä ei ole voimassa olevaa ajo-oikeutta henkilöauton kuljettamiseen. Poliisipartio kuulusteli miehen epäiltynä törkeään liikenneturvallisuuden vaarantamiseen sekä kulkuneuvon kuljettamiseen oikeudetta.
Ajo-oikeudeton kuljettaja huumausaineen vaikutuksen alaisena Lahden Liipolassa.
Keski-ikäisen naisen epäillään syyllistyneen rattijuopumukseen, kulkuneuvon kuljettamiseen oikeudetta sekä huumausaineen käyttörikokseen torstai-iltana Lahden Liipolassa.
Poliisipartio pysäytti ajokiellossa olevan naisen kuljettaman henkilöauton tarkastusta varten. Kuljettaja puhalsi seulonta-alkometriin nollatuloksen, mutta huumepikatesti oli positiivinen.
Miestä epäillään huumausainerikoksesta Lahden Kivimaalla.
Poliisipartio tapasi poliisitehtävän yhteydessä tehtävään liittyneen parikymppisen miehen torstai-iltana Lahden Kivimaalla. Hänen hallusta löytyi turvallisuustarkastuksessa huumausaineita huumausainerikoksen verran.
Mies otettiin kiinni mainittuun rikokseen.
Asiakkaalla ja taksinkuljettajalla 180 euron hintaeronäkemys kyydistä Heinolassa.
Keski-ikäinen mies otti taksikyydin Keski-Uudeltamaalta Heinolaan torstaina iltapäivällä. Kyyditettävällä ja taksinkuljettajalla oli erilainen näkemys kyydin hinnasta.
Taksamittarin mukaan kyyti maksoi hieman yli 200 euroa, mutta kyytiläinen oli valmis maksamaan matkasta 20 euroa.
Poliisi tutkii tapausta lievänä petoksena.