Poliisilla pitkä ja kovavauhtinen takaa-ajo Kokemäeltä Humppilaan – Huittisissa jäi kiinni vahvasti alkoholista päihtynyt kuljettaja

Julkaistu


SATAKUNTA

Kokemäen poliisia on työllistänyt lauantain ja sunnuntain vastaisen yön aikana törkeät liikennerikokset. Poliisi kertoo kahdesta rattijuoposta, joista toinen puhalsi kovan lukeman alkometriin ja toinen pakeni poliisia kovalla vauhdilla.

Poliisilla pitkä takaa-ajo Kokemäeltä Humppilaan.

Kokemäellä poliisipartio oli sunnuntaina 4. syyskuuta aamuyöstä suorittamassa liikennevalvontaa Myyränkadun alueella, kun poliisipartiota vastaan ajoi henkilöauto, josta puuttui edestä rekisterikilpi sekä takana oli ajoneuvoon kuulumaton rekisterikilpi.

Poliisipartion noustua ulos ajoneuvostaan, oli pysäytetyn ajoneuvon kuljettaja lähtenyt yllättäen peruuttamaan yli vieressä olleen nurmikentän ja lähtenyt pakenemaan paikalta. Poliisipartio lähti pakenevan ajoneuvon perään ja takaa-ajoa jatkui Satakunnantieltä Peipohjan rampille, josta vastaantulevien nousevan kaistan kautta Valtatie 2:lle, kohden Huittista.

Takaa-ajoa jatkui aina Humppilaan asti, jossa pakenevaa kuskia oli vastassa Varsinais-Suomen sekä Kanta-Hämeen poliisipartiot. Pakeneva ajoneuvo saatiin pysäytettyä tämän ajettua kahteen eri piikkimattoon, jolloin pakenevan ajoneuvon kaikki renkaat tyhjentyivät.

Takaa-ajon aikana nopeudet olivat korkeimmillaan liki 200 km/h alueella, jolla on 80-100 km/h nopeusrajoitukset.

Poliisille entuudestaan tuttu reilu nelikymppinen mieskuljettaja otettiin pysäytyksen jälkeen kiinni useista eri rikoksista epäiltynä. Kuljettajalle suoritettu puhalluskoe näytti nollalukeman, mutta huumausaineen pikatesti oli positiivinen amfetamiinille.

Kuljettajaa epäillään mm. törkeästä liikenneturvallisuuden vaarantamisesta, rattijuopumuksesta, huumausaineen käyttörikoksesta sekä kulkuneuvon kuljettamisesta oikeudetta. 

Kokemäellä lauantaina puolen yön aikaan oli liikennepoliisin partioiden suorittamaan puhallusratsiaan ajanut pakettiautolla n. viisikymppinen mieshenkilö, jolle suoritettu puhalluskoe antoi n. 2 promillen lukeman. Kuljettajaa epäillään törkeästä rattijuopumuksesta ja hänet määrättiin väliaikaiseen ajokieltoon.

Rattijuoppo kiinni kansalaisilmoituksen ansiosta Huittisissa.

Huittisissa lauantaina 3. syyskuuta puolen yön aikaan, poliisipartio sai hätäkeskukselta tehtävän, jonka mukaan sivullinen oli havainnut päihtyneen oloisen henkilön lähtevän ajamaan ajoneuvolla Lauttakylänkadulla.

Poliisipartio tavoitti kyseisen ajoneuvon Porintieltä, ja kuljettajalle suoritettu puhalluskoe antoi tuloksen 2,25 promillea.

Noin viisikymppistä mieshenkilöä epäillään törkeästä rattijuopumuksesta. Kuljettaja määrättiin poliisin toimesta väliaikaiseen ajokieltoon.


Lähetä juttuvinkki Viranomaisuutisille. Lue tästä lisää.

SOMET

FACEBOOK
INSTAGRAM
TIKTOK
TWITTER (X)
THREADS
Liity lisäksi WhatsApp-kanavallemme, ja saat kaikki tuoreimmat uutiset näppärästi WhatsApp-sovellukseesi.

Viimeisimmät alueen artikkelit

IC-junan veturissa havaittiin savua Hämeenlinnassa

HÄMEENLINNA Pelastuslaitos hälytettiin Hämeentielle Hämeenlinnan rautatieasemalle tänään iltapäivällä. Hätäkeskus vastaanotti hätäilmoituksen suuresta liikennevälinepalosta kello 13.27. Kanta-Hämeen...

Henkilöauto suistui tieltä moottoritiellä Hattulassa

HATTULA Hattulassa sattui moottoritiellä yhden ajoneuvon liikennevahinko tänään aikaisin aamulla. Hätäkeskus vastaanotti hätäilmoituksen keskisuuresta tieliikenneonnettomuudesta...

Vahvasti päihtynyt mies ajoi pakettiauton ojaan Lopella

LOPPI Hämeen poliisin partio vastaanotti eilen lauantaina iltapäiväkolmen aikaan Hätäkeskukselta tehtävän, jonka mukaan Lopella Rengontiellä...

Tuoreimmat artikkelit

Suru-uutisia Rautjärveltä: Yksi henkilö menehtyi mönkijäonnettomuudessa

RAUTJÄRVI Rautjärveltä kuuluu surullisia uutisia. Hätäkeskus vastaanotti hätäilmoituksen ihmisen pelastamisesta puristuksista tänään maanantaina iltapäivällä kello...

Turun poliisioperaatio: Ihmistä ammuttiin Varkkavuorenkadulla – epäillyt tavoitettiin Tampereentieltä

TURKU Lounais-Suomen poliisilla oli tänään maanantaina poliisioperaatio Turussa. Lounais-Suomen poliisilaitokselta kerrottiin alkuun niukasti operaatiosta, mutta...

Näpistely espoolaisessa marketissa johdatti poliisin mittavamman varkauden jäljille

ESPOO Länsi-Uudenmaan poliisin tietoon tuli huhtikuun puolivälissä varkaus, jossa parkkipaikalla olleeseen pakettiautoon oli murtauduttu Espoonlahdessa....

Länsi-Uudellamaalla on murtauduttu 14 kampaamoon puolentoista kuukauden aikana

ESPOO - KIRKKONUMMI - VIHTI Länsi-Uudenmaan poliisilaitoksen alueella on havaittu keväällä runsaasti tapauksia, joissa murtautumisen...