Poliisille ensimmäinen täyssähköauto käyttöön – tulee Lahden poliisiaseman ennalta estävän toiminnon käyttöön

Julkaistu


Poliisille ensimmäinen täyssähköauto käyttöön - tulee Lahden poliisiaseman ennalta estävän toiminnon käyttöön
Kuva uudesta sähkömaijasta. Kuva: Poliisi.

HÄMEEN POLIISILAITOS

Poliisi ottaa käyttöön ensimmäisen täysin sähköisen partioauton, kertoo Poliisihallitus. Auto luovutettiin Hämeen poliisilaitokselle Lahdessa keskiviikkona 30.6. 2021.

Poliisiylijohtaja Seppo Kolehmaisen mukaan poliisi haluaa edistää Suomen kehittymistä taloudellisesti ja ekologisesti kestäväksi yhteiskunnaksi.

–  Haemme kokemuksia tämän tyyppisen ajoneuvon soveltuvuudesta poliisin valvonta- ja hälytystehtäviin. Poliisihallitus on osoittanut ajoneuvon partiokäyttöön Hämeen poliisilaitokselle, millä valinnalla poliisi on omalta osaltaan halunnut antaa vahvan tukensa Lahden vuoden 2021 Euroopan ympäristöpääkaupunkiteemalle, hän totesi luovutustilaisuudessa.

Hämeen poliisilaitokselle luovutettu täyssähkökäyttöinen pakettiautorunkoinen auto on Mercedes Benz eVito. 

– Ajoneuvon rakenne on pitkälti sarjatuotanto-Viton mukainen, mutta pilottiauto on vaatinut muutoksia mm. lattiaan, seiniin ja istuimiin yhteistyössä maahantuojan kanssa, materiaalihallintopäällikkö Jussi Kiiski Poliisihallituksesta kertoo.

Ennalta estävän toiminnon käyttöön.

Apulaispoliisipäällikkö Tero Seppänen Hämeen poliisista sanoo,  että Hämeen poliisissa ollaan erityisen iloisia poliisin ensimmäisestä täyssähkömaijasta. Hänen mukaansa se sopii erinomaisesti ympäristöpääkaupunki Lahteen.  

Lahdessa eVito -partioauto sijoitetaan valvonta- ja hälytystoimintasektorille. 
– Autoa käyttävät kokeilun aikana ennalta estävän toiminnon poliisit, jotka ajavat sitä hyvin monipuolisissa tehtävissä. Näin saadaan arvokasta kokemusta sähköauton soveltumisesta niin yleisötilaisuuksien valvontaan kuin hälytystehtäviin. Jokainen autoa käyttävä poliisi saa uuteen autoon ja sen käyttöön koulutuksen, Tero Seppänen sanoo.

Sähköautoja hankitaan latausverkon laajenemisen mukaan.

Mikäli käyttökokemukset pilottiajoneuvosta ovat hyviä ja ladattavan partiokäyttöisen ajoneuvon ominaisuudet ovat riittävät poliisitehtävien täysimääräiseen hoitamiseen niin täyssähköisten partiokäyttöisten pakettiautojen osuutta kasvatetaan latausverkon laajenemisen sallimissa rajoissa.

Poliisi tavoitteen on ollut rakentaa yli 700 latausasemaa vuoteen 2025 mennessä. Viime vuonna niitä rakennettiin erillisrahoituksella 174. Kuluvana vuonna vastaavaa rahoitusta ei valitettavasti ole ollut käytettävissä eikä latausverkkoa ole kyetty laajentamaan suunnitellusti. 

Poliisilla on 1500 autoa käytössä.

Suurin yksittäinen poliisin omalla kehysrahoituksellaan toteuttaman hiilidioksidipäästöjen aiheuttaja on fossiilisten polttoaineiden käyttäminen liikenteessä. Poliisilla on käytössään kaikkiaan noin 1500 autoa, joista vasta vain murto-osa eli hieman yli 170 kpl käyttää vuoden 2021 loppuun mennessä käyttövoimanaan muuta kuin bensaa tai dieseliä. Poliisi on vuosien 2020 ja 2021 aikana hankkinut yhä enenevissä määrin sekä hybridiautoja että täyssähköautoja ja alkanut siirtymään ladattavien ajoneuvojen käyttämiseen niissä tehtävissä, missä ladattavien ajoneuvojen ominaisuudet riittävät poliisin tehtävien hoitamiseen. Liikkeelle on lähdetty yleiskäyttöisistä siviiliajoneuvoista, missä autot korvaavat fossiilisilla polttoaineilla kulkevia autoja. 

Poliisihallituksen suunnitelmien mukaan uusittavat siviilimalliset yleiskäyttöautot ovat lähitulevaisuudessa pääsääntöisesti pistokehybridejä. Mikäli kokemukset täyssähköautoista ovat positiivisia, tullaan myös niiden osuutta hankittavista autoista kasvattamaan. 

On kuitenkin huomioitava, että poliisin ajoneuvokannan sähköistäminen ja täten fossiilisten polttoaineiden käytön vähentäminen sekä sitä kautta hiilijalanjäljen pienentäminen riippuvat vahvasti poliisin oman täyssähkö- ja lataushybridiautojen latausasemaverkoston rakentamisesta. Latausasemien luomisessa päästiin vuonna 2020 liikkeelle hyvin: latausasemia kyettiin siihen osoitetulla määrärahalla rakentamaan kaikkiaan 174 kpl, joka vastaa n. 24 % tavoitellusta 718 latausasemasta vuoteen 2025 mennessä. Kuluvana vuonna vastaavaa rahoitusta ei valitettavasti ole ollut käytettävissä eikä latausverkkoa ole siksi kyetty laajentamaan suunnitellusti. 

Poliisiylijohtajan puhe sähköauton luovutustilaisuudessa 30.6.2021.

Arvoisat kuulijat,

Näemme edessämme ensimmäisen poliisin käyttöön hankitun täyssähkökäyttöisen pakettiautorunkoisen ajoneuvon. Kyse on täysin uudesta kokeilusta, jolla ryhdymme nyt hakemaan kokemusta tämän tyyppisen ajoneuvon soveltuvuudesta poliisin valvonta- ja hälytystehtäviin. Poliisihallitus on osoittanut ajoneuvon partiokäyttöön Hämeen poliisilaitokselle, millä valinnalla poliisi on omalta osaltaan halunnut antaa vahvan tukensa Lahden vuoden 2021 Euroopan ympäristöpääkaupunkiteemalle.

Mikäli käyttökokemukset pilottiajoneuvosta ovat hyviä ja ladattavan partiokäyttöisen ajoneuvon ominaisuudet ovat riittävät poliisitehtävien täysimääräiseen suorittamiseen, tullaan täyssähköisten osuutta hankittavista partiokäyttöisistä pakettiautoista suunnitelmien mukaan kasvattamaan tulevaisuudessa aiemmin puheena olleen latausverkon laajenemisen sallimissa rajoissa.

Arvoisa ministeri, Hyvät median edustajat,

Poliisi haluaa olla osaltaan etujoukoissa edistämässä Suomen kehittymistä taloudellisesti ja ekologisesti kestäväksi yhteiskunnaksi. Ilman myönnettyä kehyksen ulkopuolista erillisrahoitusta ja lisärahoitusta edellä mainittuihin taloudellisiin investointeihin, ei hiilijalanjäljen pienentämisen tiekartassa suunniteltuja toimenpiteitä voida kuitenkaan poliisissa toteuttaa. 

Haluan lopuksi kiittää Hämeen poliisilaitosta mukanaolosta tässä tärkeässä pilotissa, ja toivotan myös menestystä sen läpiviemiseksi.  

Lähteenä: Poliisi

SOMET

FACEBOOK
INSTAGRAM
TIKTOK
TWITTER (X)
THREADS
Liity lisäksi WhatsApp-kanavallemme, ja saat kaikki tuoreimmat uutiset näppärästi WhatsApp-sovellukseesi.


puhelimen kuoret




Viimeisimmät alueen artikkelit

Poliisi tapasi Päijät-Hämeessä kaaharin ja rattijuopon perjantaina

ASIKKALA - HEINOLA Hämeen poliisin partiot tapasivat Päijät-Hämeessä perjantaina kovaa ylinopeutta ajaneen kuljettajan sekä rattijuopon,...

Rattijuopon kauppamatka päättyi ojan kautta poliisin suojiin Orimattilassa

ORIMATTILA Hätäkeskus vastaanotti helatorstaina illalla kello 20.11 ilmoituksen ajoneuvon ulosajosta Orimattilassa Haapastentiellä. Hämeen poliisin tilannekeskuksesta...

Pakettiautolla matkassa ollut mies puhalsi törkeän rattijuopumuslukeman Lahdessa

LAHTI Hämeen poliisin partio tapasi Lahden liikenteestä eilen keskiviikkona vahvasti päihtyneen pakettiautoilijan. Hämeen poliisin tilannekeskuksesta...


Tuoreimmat artikkelit

Poliisi räjäytti dynamiittikasan Kemiönsaarella

KEMIÖNSAARI Lounais-Suomen poliisi on possautellut dynamiittia lauantaina illalla. Lounais-Suomen poliisilaitokselta kerrotaan poliisin saaneen lauantai-iltana ilmoituksen...

Oulussa paloi maastoa noin 75 aaria lauantaina iltapäivällä

OULU Letontien tuntumassa Oulussa paloi maastoa lauantaina iltapäivällä. Hätäkeskus vastaanotti hätäilmoituksen keskisuuresta maastopalosta kello 16.27. Pohjois-Pohjanmaan...

Poliisi räjäytti dynamiittikasan Kemiönsaarella

KEMIÖNSAARI Lounais-Suomen poliisi on possautellut dynamiittia lauantaina illalla. Lounais-Suomen poliisilaitokselta kerrotaan poliisin saaneen lauantai-iltana ilmoituksen...

Oulussa paloi maastoa noin 75 aaria lauantaina iltapäivällä

OULU Letontien tuntumassa Oulussa paloi maastoa lauantaina iltapäivällä. Hätäkeskus vastaanotti hätäilmoituksen keskisuuresta maastopalosta kello 16.27. Pohjois-Pohjanmaan...