KEMPELE
Pohjois-Pohjanmaalla Kempeleessä sattui vakava liikenneonnettomuus maanantaina 12. helmikuuta aamupäivällä. Poliisi, pelastuslaitos sekä ensihoito saivat ilmoituksen tieliikenneonnettomuudesta Pohjantiellä kello 10.12 aikaan.
Viranomaisuutiset uutisoi onnettomuudesta maanantaina, mutta tuolloin onnettomuudesta ei ollut juurikaan tietoja. Tiedossa oli ainoastaan se, että onnettomuudessa menehtyi yksi henkilö, ja että onnettomuus tapahtui Ouluntullin kohdalla.
Tiistaina 13. helmikuuta Oulun poliisilaitos avaa onnettomuutta tarkemmin. Oulun poliisin mukaan jalankulkija jäi rekan alle.
Rekka pysähtyi onnettomuuden jälkeen ja pysyi ajokaistallaan. Rekan kuljettaja ei loukkaantunut onnettomuudessa. Onnettomuudessa menehtynyt jalankulkija oli oululainen nuori mies.
Poliisi tutkii tapahtunutta liikenneturvallisuuden vaarantamisena ja kuolemansyyn selvittämisenä. Rekan kuljettajaa ei epäillä rikoksesta.