Poliisin blogi: Poliisi kehittää osaamistaan haavoittuvassa asemassa olevien uhrien kohtaamiseen

Julkaistu

POLIISIN BLOGI

Kuluvan vuoden aikana julkisuudessa on käyty keskustelua tapauksista, joiden keskiössä on ollut poliisin suhtautuminen ja osaaminen ihmiskaupan sekä siihen liittyvien rikosten tutkinnassa.


– Poliisilla on velvollisuus kohdata rikoksen osapuolet asiallisesti ja heidän oikeuksistaan kertoen. Sen lisäksi poliisilla on velvollisuus suhtautua objektiivisesti selvittäen rikosepäilyyn liittyvät tosiseikat niin puolesta kuin vastaankin, toteaa poliisiylitarkastaja Minna Ketola poliisin verkkosivulla julkaistussa blogissaan.

Poliisiylitarkastaja Minna Ketola aloitti Poliisihallituksen rikostorjunnan vastuualueen esimiehenä elokuussa.

Ketola kertoo blogissaan, että poliisissa on viime vuosina panostettu osaamisen kehittämiseen muun muassa ihmiskauppaan liittyvissä rikoksissa, naisiin kohdistuvassa väkivallassa ja lähisuhdeväkivallassa sekä lapsiin kohdistuvien rikosten rikosprosessissa. Kehittämistyö on jatkuvaa, ja Poliisihallituksessa on viime aikoina muun muassa perehdytty joissakin maissa käytössä olevaan rikosten uudenlaiseen tutkintamalliin. Lisäksi valmistelussa on koulutus, jolla kehitettäisiin tutkinnanjohtajien osaamista.

Vaikka rikosten määrä on viime vuosikymmeninä ollut laskussa, rikosten luonne on muuttunut yhä monimutkaisemmaksi ja kansainvälisemmäksi vaatien yhä enemmän resursseja, keinoja ja osaamista. 

Ketola muistuttaa blogissaan, että kaikkien rikosasiaa käsittelevien pitäisi muistaa tilanteen ainutkertaisuus rikoksen kohdanneen ihmisen näkökulmasta. Tähän kohtaamiseen myös poliisin koulutuksessa kiinnitetään erityistä huomiota.

– Kiireessä tai työpaineen allakaan emme voi joustaa kolmesta: lainsäädännön noudattamisesta, ihmisten oikeuksista ja asiallisesta kohtaamisesta. Luottamus poliisiin on Suomessa poikkeuksellisen korkeaa, ja sen eteen teemme töitä joka päivä. 

Pääset poliisin blogiin tästä.

Lähteenä: Poliisi

SOMET

FACEBOOK
INSTAGRAM
TIKTOK
TWITTER (X)
THREADS
Liity lisäksi WhatsApp-kanavallemme, ja saat kaikki tuoreimmat uutiset näppärästi WhatsApp-sovellukseesi.


puhelimen kuoret




Viimeisimmät alueen artikkelit

50-vuotias Italiassa asuva kiinalaismies pyöritti paritustoimintaa pääkaupunkiseudulla, Turussa ja Tampereella

SEKSIPERÄINEN IHMISKAUPPA Kiinalaismiehen epäillään rekrytoineen naisia seksityöhön työpaikkailmoituksessa, joka oli kiinankielisellä sivustolla ja sovelluksessa. Esitutkinnan...

Pääkaupunkiseutu: Syyttäjä on nostanut syytteet hieronta-alan ihmiskauppaa koskevassa asiassa

PÄÄKAUPUNKISEUTU Useiden työntekijöiden epäillään joutuneen työskentelemään yli 12 tuntia päivässä jopa 6–7 päivänä viikossa, mikä...

Viranomaiset paljastivat tehovalvonnassa kaksi epäiltyä ihmiskauppatapausta, yhden epäillyn törkeän kiskonnan sekä yhden epäillyn kiskonnan tapaisen työsyrjinnän

IHMISKAUPPA Viranomaiset tekivät kesäkuussa työperäisen hyväksikäytön torjuntaan liittyviä tarkastuskäyntejä eri kohteisiin 32 maassa. Kansainvälisesti valvonnassa...


Tuoreimmat artikkelit

Poliisi räjäytti dynamiittikasan Kemiönsaarella

KEMIÖNSAARI Lounais-Suomen poliisi on possautellut dynamiittia lauantaina illalla. Lounais-Suomen poliisilaitokselta kerrotaan poliisin saaneen lauantai-iltana ilmoituksen...

Oulussa paloi maastoa noin 75 aaria lauantaina iltapäivällä

OULU Letontien tuntumassa Oulussa paloi maastoa lauantaina iltapäivällä. Hätäkeskus vastaanotti hätäilmoituksen keskisuuresta maastopalosta kello 16.27. Pohjois-Pohjanmaan...

Poliisi räjäytti dynamiittikasan Kemiönsaarella

KEMIÖNSAARI Lounais-Suomen poliisi on possautellut dynamiittia lauantaina illalla. Lounais-Suomen poliisilaitokselta kerrotaan poliisin saaneen lauantai-iltana ilmoituksen...

Oulussa paloi maastoa noin 75 aaria lauantaina iltapäivällä

OULU Letontien tuntumassa Oulussa paloi maastoa lauantaina iltapäivällä. Hätäkeskus vastaanotti hätäilmoituksen keskisuuresta maastopalosta kello 16.27. Pohjois-Pohjanmaan...