Poliisin etsimä, rikoksesta epäilty henkilö on tunnistettu

Julkaistu



KERAVA

Kuvan julkaiseminen kannatti, sillä poliisin mukaan Itä-Uudenmaan poliisin sähköpostiin tuli ennätysajassa, vajaassa vuorokaudessa yli viisikymmentä mahdollista tunnistusta.

Itä-Uudenmaan poliisi pyysi eilen tiistaina 12. maaliskuuta julkaisemassaan tiedotteessa kansalaisten apua rikoksesta epäillyn henkilön tunnistamiseksi. Tuolloin Itä-Uudenmaan poliisi kertoi, että sillä on ollut tutkittavana jo kesällä 2022 tapahtunut törkeä väkivallanteon yritys, johon epäiltyä henkilöä ei ole yrityksistä huolimatta tavoitettu.

Itä-Uudenmaan poliisin rikostarkastaja Krista Vallila perustelee myöhäistä kuvan julkaisua, että poliisi oli tehnyt esitutkintatoimenpiteitä ja tunnistusta oltiin yritetty saada ensin poliisin sisältä.


Vallila kertoi tiedotteessa, että kyseessä on tapaus, jossa asianomistaja joutui törkeän pahoinpitelyn uhriksi 30.6.2022 varhain aamulla Keravalla Papintie 2:n kohdalla.  Epäilty tekijä oli hyökännyt uhrin kimppuun teräaseen kanssa ja yrittänyt lyödä sillä uhria. Epäilty oli myös kaatanut uhrin maahan, mutta teko oli onneksi keskeytynyt, kun uhrin työkaveri oli saapunut paikalle.

– Olemme saaneet haltuumme tapatumapaikan kuvatallenteet ja nyt pyydämme kansalaisten apua kuvassa näkyvän henkilön tunnistamiseksi ja tavoittamiseksi. Uhri on tunnistanut kuvatallenteissa näkyvän miehen epäillyksi tekijäksi, sanoi Vallila.

Kuvan julkaiseminen kannatti, sillä Vallilan mukaan Itä-Uudenmaan poliisin sähköpostiin tuli ennätysajassa, vajaassa vuorokaudessa yli viisikymmentä mahdollista tunnistusta.

– Vihjetietojen perusteella poliisilla on nyt käsitys epäillyn henkilöllisyydestä, kertoo Vallila.

– Kaikki nämä kansalaisten meille lähettämät tiedot ovat erittäin arvokkaita, kiittelee Vallila.


SOMET

FACEBOOK
INSTAGRAM
TIKTOK
TWITTER (X)
THREADS
Liity lisäksi WhatsApp-kanavallemme, ja saat kaikki tuoreimmat uutiset näppärästi WhatsApp-sovellukseesi.


puhelimen kuoret



Viimeisimmät alueen artikkelit

Poliisi tutkii Espoossa tapahtuneita tulipaloja ja pyytää havaintoja kansalaisilta

ESPOO Espoon alueella on etenkin viime aikoina syttynyt useita tulipaloja. Viimeisin tapaus on Tuomarilassa helatorstaina...

Rakennuksen sisäkatto putosi alas Lohjalla – rakennuksessa ollut henkilö selvisi säikähdyksellä

LOHJA Lohjan Asemanrinteellä tapahtui tänään perjantaina aamupäivällä sortumaonnettomuus. Hätäkeskus vastaanotti hätäilmoituksen keskisuuresta sortumasta kello 10.12. Länsi-Uudenmaan...

Vuonna 1979 syntyneen miehen epäillään murhanneen noin 35-vuotiaan naisen Helsingin Pasilassa

HELSINKI Helsingin poliisi on saanut valmiiksi esitutkinnan tapauksessa, jossa vuonna 1979 syntyneen miehen epäillään murhanneen...

Tuoreimmat artikkelit

Poliisi tutkii Espoossa tapahtuneita tulipaloja ja pyytää havaintoja kansalaisilta

ESPOO Espoon alueella on etenkin viime aikoina syttynyt useita tulipaloja. Viimeisin tapaus on Tuomarilassa helatorstaina...

Motoristi kaahasi itsensä väliaikaiseen ajokieltoon Kolmostiellä Janakkalassa

JANAKKALA Hämeen poliisin partio tapasi Kanta-Hämeen liikenteestä helatorstaina iltapäivällä kaaharin. Hämeen poliisin tilannekeskuksesta kerrotaan poliisipartion...

Rakennuksen sisäkatto putosi alas Lohjalla – rakennuksessa ollut henkilö selvisi säikähdyksellä

LOHJA Lohjan Asemanrinteellä tapahtui tänään perjantaina aamupäivällä sortumaonnettomuus. Hätäkeskus vastaanotti hätäilmoituksen keskisuuresta sortumasta kello 10.12. Länsi-Uudenmaan...

Kokkolassa kadonnut iäkäs nainen on löytynyt

KOKKOLA Pohjanmaan poliisi poliisi tiedotti tänään alkuiltapäivästä etsivänsä kadonneeksi ilmoitettua 81-vuotiasta naista, joka oltiin nähty...