Poliisin heinäkuisessa tehovalvonnassa jäi kiinni yhteensä 1 574 ratti- tai ruorijuoppoa

Julkaistu

LIIKENTEEN TEHOVALVONTA

Puhalluskokeiden määrä edellisvuoden heinäkuuhun verrattuna nousi yli kymmenellä tuhannella ja silti kiinnijääneiden rattijuopumuksesta epäiltyjen määrä oli noin 200 henkilöä pienempi.

Heinäkuu on liikenteessä synkkää aikaa. Henkilövahinkoon johtavia rattijuopumusonnettomuuksia tapahtuu silloin enemmän kuin muina kuukausina.  Poliisi valvoi tehostetusti koko maassa päihteiden käyttöä teillä ja vesillä 3.- 30. heinäkuuta . Poliisi puhallutti lähes 64 000 kuljettajaa, tiedottaa Poliisihallitus.


Valvonnan taustalla on se, että heinäkuussa on muihin kuukausiin verrattuna tapahtunut selvästi eniten henkilövahinkoon johtaneita rattijuopumusonnettomuuksia vuosina 2020-2022. Uhreja heinäkuisissa rattijuopumuskolareissa on ollut viime vuosina keskimäärin 80.

Poliisi puhallutti maalla ja vesillä heinäkuussa yhteensä 63 746 kuljettajaa ja teki 1 204 sylkitestiä. 

Tieliikenteessä rattijuopumusrikoksesta epäiltyjä jäi kiinni kaiken kaikkiaan 1 574. Heistä pelkän alkoholin käytöstä epäiltyjä oli 910 henkilöä, sekakäytöstä epäiltyjä oli 143 henkilöä ja muun huumaavan aineen käytöstä epäiltyjä oli 521 henkilöä.  

Vesiliikennejuopumuksesta poliisi kirjasi yhteensä 37 rikosilmoitusta heinäkuussa. 

– Kausivalvonta onnistui hyvin. Puhalluskokeiden määrää saatiin edellisvuoden heinäkuuhun verrattuna lisättyä yli kymmenellä tuhannella ja silti kiinnijääneiden rattijuopumuksesta epäiltyjen määrä oli noin 200 henkilöä pienempi, poliisitarkastaja Tuomo Katajisto toteaa tyytyväisenä. 

Alustavien rikosilmoitustietojen mukaan rattijuopumuskolareita tapahtui heinäkuussa 106, kun viime vuoden heinäkuussa niitä tapahtui 125. Kolareista johti kuolemaan vain yksi ja loukkaantumiseen 27. Edellisen vuoden heinäkuussa kuolemaan johtaneita kolareita oli 8 ja loukkaantumiseen johtaneita kolareita oli 53. Myös aiempina vuosina henkilövahinkoon johtaneita rattijuopumuskolareita on ollut yli 50. 

– Tämän vuoden heinäkuussa tapahtui selvästi edellisiä vuosia vähemmän henkilövahinkoon johtaneita rattijuopumuskolareita, vaikkei se suoraan valvonnan seurausta olekaan. Toivotaan, että yhä harvempi tarttuu rattiin päihtyneenä. Päihtyneenä ajaminen lisää onnettomuusriskiä ja kuolonkolareita, Katajisto jatkaa.

Kuljettajien ajoterveys oli kausivalvonnan toisena kohteena. Poliisi määräsi 23 kuljettajaa ajoterveyden selvittämiseen.

SOMET

FACEBOOK
INSTAGRAM
TIKTOK
TWITTER (X)
THREADS
Liity lisäksi WhatsApp-kanavallemme, ja saat kaikki tuoreimmat uutiset näppärästi WhatsApp-sovellukseesi.


puhelimen kuoret




Viimeisimmät alueen artikkelit

Poliisihallitus lätkäisi kahdelle somevaikuttajalle nettikasinoiden markkinointikiellon uhkasakon kera

NETTIKASINOMARKKINOINTI Uhkasakkojen tehtävänä on tehostaa kieltojen noudattamista. Uhkasakot ovat suuruudeltaan 30 000 ja 33 000...

Poliisi määräsi yli 2100 seuraamusta turvavyö- ja matkapuhelinpuutteista viiden vuorokauden tehovalvonnassa

TEHOVALVONTA Kaikkiaan seuraamusten määrä nousi viime vuoden noin 1600:sta tämän vuoden noin 2100:een. Poliisitarkastaja Tuomo...

Poliisi muistuttaa: sakoista ja liikennevirhemaksuista ei ilmoiteta tekstiviestillä

HUIJAUKSET Jos et ole varma, onko sinulla avoimia liikennevirhemaksuasioita vai ei, voit tarkistaa asian kirjautumalla poliisin...


Tuoreimmat artikkelit

Poliisi räjäytti dynamiittikasan Kemiönsaarella

KEMIÖNSAARI Lounais-Suomen poliisi on possautellut dynamiittia lauantaina illalla. Lounais-Suomen poliisilaitokselta kerrotaan poliisin saaneen lauantai-iltana ilmoituksen...

Oulussa paloi maastoa noin 75 aaria lauantaina iltapäivällä

OULU Letontien tuntumassa Oulussa paloi maastoa lauantaina iltapäivällä. Hätäkeskus vastaanotti hätäilmoituksen keskisuuresta maastopalosta kello 16.27. Pohjois-Pohjanmaan...

Poliisi räjäytti dynamiittikasan Kemiönsaarella

KEMIÖNSAARI Lounais-Suomen poliisi on possautellut dynamiittia lauantaina illalla. Lounais-Suomen poliisilaitokselta kerrotaan poliisin saaneen lauantai-iltana ilmoituksen...

Oulussa paloi maastoa noin 75 aaria lauantaina iltapäivällä

OULU Letontien tuntumassa Oulussa paloi maastoa lauantaina iltapäivällä. Hätäkeskus vastaanotti hätäilmoituksen keskisuuresta maastopalosta kello 16.27. Pohjois-Pohjanmaan...