KANGASALA
Sisä-Suomen poliisi on tutkinut tapausta, jossa henkilö putosi yksityisasunnon parvekkeelta osoitteessa Kirkkojärventie 6 sunnuntaina 3. maaliskuuta noin kello kahden jälkeen aamuyöllä.
Tutkinnan aikana poliisille on varmistunut, että asiassa ei ole syytä epäillä rikosta.
Parvekkeelta pudonnut henkilö loukkaantui vakavasti putoamisen seurauksena ja hänet toimitettiin tapahtumapaikalta jatkohoitoon sairaalaan.
Tapauksen tutkinnanjohtajan mukaan esitutkinnan aikana on suoritettu useita kuulusteluja ja kattava tekninen tutkinta. Tutkinnan aikana saatujen tietojen perusteella asiassa ei enää epäillä rikosta, vaan olemassa olevien tietojen perusteella kyseessä on ollut tapaturma ja asian esitutkinta päätetään poliisissa.
Poliisi otti tapahtumapaikalta kiinni yhden henkilön, joka vapautettiin myöhemmin esitutkintatoimenpiteiden jälkeen. Kyseessä olevaa henkilöä ei epäillä enää rikoksesta.
Esitutkinnan aikana ei ilmennyt myöskään seikkoja, joiden perusteella kyseessä oleva parveke olisi ollut epäkunnossa tai, että tapahtuneeseen liittyisi asianosaisten lisäksi muita henkilöitä.