OULU
Oulun poliisi suoritti tehokasta liikennevalvontaa eilen illalla nykyisin Ouluun kuuluvan Haukiputaan Kellon kylässä. Poliisin Oulun johtokeskuksesta kerrotaan poliisin pysäyttäneen ajoneuvoja tarkastuksia varten ja kahden kuljettajan epäillään olleen päihtyneenä.
Noin 45-vuotiaan oululaismiehen epäillään kuljettaneen autoa alkoholin vaikutuksen alaisena. Hän puhalsi poliisin tarkkuusalkometripuhalluskokeeseen törkeän rattijuopumuslukeman, eli vähintään 1,20 promillea. Miestä epäillään törkeästä rattijuopumuksesta.
Noin 50-vuotias oululaismies puolestaan puhalsi poliisin seulonta-alkometriin nollatuloksen, mutta hänelle suoritettu huumausaineen pikatesti antoi positiivisen tuloksen huumausaineelle. Lisäksi poliisille selvisi, ettei miehellä ollut voimassa olevaa ajo-oikeutta.
Mies käytettiin poliisin toimesta verikokeessa asian varmistamiseksi. Häntä epäillään rattijuopumuksesta, huumausaineen käyttörikoksesta sekä kulkuneuvon kuljettamisesta oikeudetta.