Poliisin tehovalvonta alkaa 16.9. – valvontaa suunnataan erityisesti autoilijoiden turvalaitteiden käyttöön

Julkaistu


TEHOVALVONTA

Torstaina 16. syyskuuta, poliisi aloittaa valvontajakson, jonka aikana liikennevalvontaa suunnataan erityisesti autoilijoiden turvalaitteiden, kuten turvavöiden käyttöön sekä tarkkaamattomuutta liikenteessä aiheuttaviin tekijöihin.

– Itä-Suomessa poliisi valvoo tehostetusti kuljettajien sekä autoissa matkustavien turvavyön käyttöä sekä kuljettajien matkapuhelimen käyttöä ajon aikana, kertoo liikennepoliisin komisario Seppo Porokka.



– Liikenneturvallisuuden kannalta on erityisen tärkeää, että kuljettaja keskittyy ajon aikana vain ajoneuvon kuljettamiseen sekä muun liikenteen huomioimiseen. Turvavyöt tulee olla ajon aikana kiinnitettynä kuljettajan lisäksi kaikilla matkustajilla. Pienemmät lapset tulee sijoittaa turvaistuimeen ja vähän isompien lasten on syytä käyttää istuinkoroketta, jotta turvavyö asettuu oikein, Seppo Porokka jatkaa.

Porokka tarkentaa, että lain mukaan alle 135 cm pitkä lapsi tarvitsee E-säännön mukaisen turvaistuimen henkilö-, paketti- ja kuorma-autolla matkustaessaan. Alle 3-vuotiasta lasta ei saa koskaan kuljettaa ajoneuvossa ilman turvalaitetta. Porokan mukaan valvontajakso kestää 22. syyskuuta asti ja jakson aikana valvotaan myös nopeuksia sekä muuta ajokäyttäytymistä. 

Lähteenä: Poliisi


Lähetä juttuvinkki Viranomaisuutisille. Lue tästä lisää.

SOMET

FACEBOOK
INSTAGRAM
TIKTOK
TWITTER (X)
THREADS
Liity lisäksi WhatsApp-kanavallemme, ja saat kaikki tuoreimmat uutiset näppärästi WhatsApp-sovellukseesi.

Viimeisimmät alueen artikkelit

Poliisi valvoo tällä viikolla koko maassa turvavöiden ja matkapuhelimen käyttöä liikenteessä tehostetusti

TEHOVALVONTA Poliisi puuttuu tällä viikolla tehostetusti turvavöiden, suojakypärien ja lasten turvalaitteiden käytön puutteisiin tieliikenteessä, tiedottaa...

Poliisi valvoo suojatiesääntöjen noudattamista sekä pyöräilijöiden ja sähköpotkulautailijoiden käyttäytymistä liikenteessä tehostetusti ensi viikolla

TEHOVALVONTA Tilastokeskuksen ennakkotietojen mukaan tänä vuonna tammi-kesäkuussa tieliikenteessä on menehtynyt kolme pyöräilijää, 10 jalankulkijaa ja...

Poliisi valvoo vesilintujen- ja karhunmetsästyksen aloittamista tulevana sunnuntaina ja maanantaina

METSÄSTYS Uudella Maa- ja metsätalousministeriön antamalla asetuksella kielletään vesilintujen hämärämetsästys auringonlaskua seuraavan tunnin päättymisestä alkaen...

Tuoreimmat artikkelit

Suru-uutisia Rautjärveltä: Yksi henkilö menehtyi mönkijäonnettomuudessa

RAUTJÄRVI Rautjärveltä kuuluu surullisia uutisia. Hätäkeskus vastaanotti hätäilmoituksen ihmisen pelastamisesta puristuksista tänään maanantaina iltapäivällä kello...

Turun poliisioperaatio: Ihmistä ammuttiin Varkkavuorenkadulla – epäillyt tavoitettiin Tampereentieltä

TURKU Lounais-Suomen poliisilla oli tänään maanantaina poliisioperaatio Turussa. Lounais-Suomen poliisilaitokselta kerrottiin alkuun niukasti operaatiosta, mutta...

Näpistely espoolaisessa marketissa johdatti poliisin mittavamman varkauden jäljille

ESPOO Länsi-Uudenmaan poliisin tietoon tuli huhtikuun puolivälissä varkaus, jossa parkkipaikalla olleeseen pakettiautoon oli murtauduttu Espoonlahdessa....

Länsi-Uudellamaalla on murtauduttu 14 kampaamoon puolentoista kuukauden aikana

ESPOO - KIRKKONUMMI - VIHTI Länsi-Uudenmaan poliisilaitoksen alueella on havaittu keväällä runsaasti tapauksia, joissa murtautumisen...