PIRKANMAA
Sastamalassa tapahtui polttoainerekan kaatuminen, tiedottaa Pirkanmaan pelastuslaitos.
Pirkanmaalla Sastamalassa, tarkemmin Porintiellä kolme kilometriä Kantatie 44:n risteyksestä Porin suuntaan, tapahtui polttoainerekan kaatuminen aikaisin torstaiaamuna 19. toukokuuta. Hälytys onnettomuudesta oltiin tehty kello 3.42.
Polttoainerekasta pääsi kaatumisen seurauksena vuotamaan jonkin verran bensiiniä maastoon, mutta pelastuslaitos onnistui saamaan vuodot loppumaan ja tilanteen stabiiliksi. Poliisi järjesti paikalle kiertotien.
Onnettomuuspaikalla kaivettiin saastunutta maata sekä pumpattiin rekassa oleva polttoaine toiseen rekkaan, minkä jälkeen kaatuneen rekan nostotyöt saatiin aloitettua.
Kello 17.04, pelastuslaitos tiedottaa, että raskas ajoneuvoyhdistelmä on saatu nostettua pystyyn ja hinattua pois vahinkopaikalta. Ympäristövahinkojen torjuntatoimet jatkuvat paikan päällä. Vastuuviranomainen torjuntatoimien osalta on Sastamalan kaupunki. Liikenne on arviolta poikki kyseisellä tieosuudella vielä iltaan asti
Onnettomuus sattui, kun kuljettaja yritti väistää jänistä, uutisoi Aamulehti. Sisä-Suomen poliisi ei ole tiedottanut onnettomuudesta.
Lähteenä: Pirkanmaan pelastuslaitos & Aamulehti