Pori, Pietniemi, henkirikos | epäilty otettu kiinni – teko tapahtui puukottamalla

Julkaistu

PORI

Lounais-Suomen poliisi on edistynyt Porin Pietniemessä tapahtuneen epäillyn henkirikoksen tutkinnassa. Lounais-Suomen poliisi epäilee 1997-syntynyttä miestä taposta ja törkeästä ryöstöstä. Mies otettiin kiinni keskiviikkona 14. helmikuuta.

Porin Pietniemessä sijaitsevasta asunnosta löytyi viime viikon tiistaina 6. helmikuuta 1980-luvulla syntynyt porilainen nainen kuolleena.

– Esitutkinnassa henkirikoksen tekoajaksi on tarkentunut maanantai 5. helmikuuta, kertoo tutkinnanjohtaja, rikoskomisario Juho Rinne Lounais-Suomen poliisilaitokselta.

Teon epäillään tapahtuneen teräasetta käyttäen. Epäilty tekoväline on poliisin hallussa.

[irp posts=”86284″]

Lisäksi rikoksesta epäillyn miehen epäillään teon yhteydessä anastaneen uhrin asunnosta omaisuutta. Poliisi epäilee päihteillä olevan osuutta asiaan.

Lounais-Suomen poliisi tutkii tapausta tappona ja törkeänä ryöstönä.

– Poliisi on pidättänyt miehen ja tulee esittämään häntä vangittavaksi Satakunnan käräjäoikeudelle todennäköisin syin epäiltynä taposta ja törkeästä ryöstöstä, kertoo Rinne.

Rinteen mukaan poliisi ei tässä vaiheessa esitutkintaa voi kertoa epäillyn suhteesta uhriin tai muita yksityiskohtia tapauksesta.

– Poliisi pääsi epäillyn tekijän jäljille omien tutkintamenetelmien avulla. Seuraavaksi tutkintaa jatketaan erilaisin taktisin ja teknisin tutkintamenetelmin, sanoo Rinne.

[irp]
Lähetä juttuvinkki Viranomaisuutisille. Lue tästä lisää.

SOMET

FACEBOOK
INSTAGRAM
TIKTOK
TWITTER (X)
THREADS
Liity lisäksi WhatsApp-kanavallemme, ja saat kaikki tuoreimmat uutiset näppärästi WhatsApp-sovellukseesi.

Viimeisimmät alueen artikkelit

Poliisi nappasi Porin viinonloppuliikenteestä kiinni kaksi vahvasti päihtynyttä kuljettajaa

PORI Toisella oli ylinopeutta niin paljon, että häntä epäillään lisäksi törkeästä liikenneturvallisuuden vaarantamisesta. Lounais-Suomen poliisin partiot...

Porin Noormarkussa kadonnut Jari Hautala löydettiin menehtyneenä

PORI Jaria etsittiin poliisin ja vapepan voimin aktiivisesti ja hänet löydettiin lauantaina illalla kuolleena. Lounais-Suomen poliisi...

15-vuotiaan surmatapauksesta nostettu syytteet – yhtä epäillään taposta, kahta rikoksentekijän suojelemisesta

PORI 15-vuotias uhri vietti iltaa kerrostaloasunnossa ainakin neljän muun henkilön kanssa. Henkirikoksesta epäilty 24-vuotias mies...

Tuoreimmat artikkelit

Tulipalo aiheutti tuhoa Sastamalassa torstaiyönä

SASTAMALA Sastamalassa syttyi torstain vastaisena yönä 18. huhtikuuta rakennuspalo. Pirkanmaan pelastuslaitos sai ilmoituksen keskisuuresta rakennuspalosta...

Kerrostalon autotalli tuhoutui tulipalossa Helsingin Kannelmäessä

HELSINKI Helsingin Kannelmäessä sammutettiin myöhään keskiviikkona 17. huhtikuuta iltayöstä rakennuspaloa. Helsingin pelastuslaitos sai hälytyksen keskisuuresta...

Omakotitalossa paloi Joensuussa

JOENSUU Joensuun Kiihtelysvaarassa sammutettiin rakennuspaloa keskiviikkona 17. huhtikuuta iltayöllä. Pohjois-Karjalan pelastuslaitos sai ilmoituksen keskisuuresta rakennuspalosta...

Tulipalo tuhosi Karhulan uimahallin saunan Kotkassa

KOTKA Kotkassa sammutettiin rakennuspaloa keskiviikkona 17. huhtikuuta illalla. Kymenlaakson pelastuslaitos sai ilmoituksen keskisuuresta rakennuspalosta Karhulan...

Yhteistyössä



Intiimisheivaustuotteet netistä