PORI
Epäilty uhkaili lisäksi terveysaseman henkilökuntaa ilma-aseella. Hänet vangittiin käräjäoikeuden päätöksellä perjantaina.
Lounais-Suomen poliisi ja ensihoitohenkilöstöä hälytettiin väkivaltarikostehtävälle Pihlavan kaupunginosaan Poriin torstaina 27. huhtikuuta aamupäivällä. Lounais-Suomen poliisilaitos tiedotti tapauksesta ensimmäisen kerran twittertilillään torstaina, toisen kerran pidemmällä tiedotteella torstaina ja kolmannen kerran toisella tiedotteella perjantaina 28. huhtikuuta iltapäivällä.
Poliisi kertoo viimeisimmässä tiedotteessaan poliisin tutkivan tapahtunutta kahtena tapon yrityksenä, laittomana uhkauksena ja toisen vahingoittamiseen soveltuvan esineen hallussapitona. Epäilty tekijä on 1970-luvun lopulla syntynyt porilaismies.
Epäilty puukotti ensin useamman kerran Pihlavassa sijaitsevan kauppaliikkeen läheisyydessä häntä vanhempaa miestä. Ensimmäisen puukotuksen jälkeen epäilty meni sisälle liikkeeseen, jossa hän puukotti kerran toiseksi uhriksi valikoitunutta vanhempaa miestä. Puukotusten uhrit ovat tämänhetkisen tiedon mukaan tekijälle tuntemattomia. Uhreilla ei ole välitöntä hengenvaaraa.
Epäilty uhkaili terveysaseman henkilökuntaa ilma-aseella.
Toisen puukotuksen jälkeen epäilty poistui kauppaliikkeestä Pihlavan terveysasemalle, jossa hän esitti uhkauksen henkilökunnalle ja tehosti uhkaustaan aidonnäköisellä aseella. Ase osoittautui myöhemmin ilma-aseeksi. Poliisi otti epäillyn kiinni terveysasemalta ilman vastarintaa.
Epäilty vangittiin käräjäoikeuden päätöksellä.
Epäilty mies vangittiin perjantai-iltapäivänä Satakunnan käräjäoikeuden päätöksellä. Poliisi jatkaa tapauksen tutkintaa erinäisin taktisin ja teknisin tutkintamenetelmin muun muassa asianosaisten ja todistajien kuulemisilla.