SATAKUNTA
Porin poliisia on työllistänyt viikolla useat vahvasti päihtyneet kuljettajat, selviää Lounais-Suomen poliisilaitoksen tiedotteesta. Poliisi kertoo kolmesta vahvasti päihtyneestä kuljettajasta. Yksi oli ajanut auton ulos tieltä. Kaksi jäi kiinni kansalaisilmoituksen ansiosta.
Törkeän rattijuopumuksen lukeman puhaltanut rattijuoppo kiinni kansalaisilmoituksen ansiosta Porin Mikkolassa.
Lounais-Suomen poliisipartio tavoitti tiistaiyönä 16. elokuuta kello 00.45 vahvassa humalassa henkilöautoa kuljettaneen miehen Porin Mikkolassa olevan liikkeen pihasta. Miehen ajosta oltiin tehty ilmoitus hätäkeskukseen.
Mies puhalsi seulonta-alkometriin 1,30 promillea. Miehen epäillään syyllistyneen törkeään rattijuopumukseen ja hänet määrättiin väliaikaiseen ajokieltoon.
Rattijuoppo ajoi auton kovassa humalassa kovalla nopeudella kyljelleen metsään Porin Karhuluodossa.
Porin Karhuluodossa tapahtui henkilöauton tieltä suistuminen tiistaina 16. elokuuta iltayhdeksän aikaan. Auto oli kulkenut kovaa vauhtia ja suistunut tieltä metsään oikealle kyljelleen.
Kuljettaja oli jäänyt puristuksiin autonsa sisälle. Paikalle hälytetyt pelastuslaitoksen yksiköt irrottivat kuljettajan autosta. Autossa ei ollut matkustajia.
Poliisipartio puhallutti kuljettajana toimineen miehen. Puhalluskoe osoitti 2,47 promillen lukeman. Ensihoitoyksikkö kuljetti hänet jatkotutkimuksiin.
Miehen epäillään syyllistyneen törkeään rattijuopumukseen ja törkeään liikenneturvallisuuden vaarantamiseen. Poliisi määräsi hänet väliaikaiseen ajokieltoon.
Rattijuoppo puhalsi 2,60 promillea Ulvilassa – jäi kiinni kansalaisilmoituksen ansiosta.
Poliisipartio tavoitti hätäkeskuksen ilmoituksen perusteella vahvassa humalassa henkilöautoa kuljettaneen miehen torstaiyönä 18. elokuuta Ulvilan Kirkkotiellä olevalta pysäköintialueelta.
Mies puhalsi seulonta-alkometriin 2,60 promillen lukeman. Täten häntä epäillään törkeästä rattijuopumuksesta ja poliisi määräsi hänet väliaikaiseen ajokieltoon.
Lähteenä: Lounais-Suomen poliisilaitos