SATAKUNTA
Poliisia on työllistänyt Porin alueella useat rattijuopot, tiedottaa Lounais-Suomen poliisilaitos. Poliisi kertoo yhteensä neljästä rattijuoposta, joista kolme jäi kiinni Porissa ja yksi Ulvilassa. Ulvilassa kiinni jäänyt oli ajoneuvoyhdistelmän kuljettaja.
Rattijuoppo aiheutti vaaratilanteen kolmen promillen humalassa Porissa Itsenäisyydenkadulla.
Lounais-Suomen poliisipartio sai torstaina 23. kesäkuuta kello 23.30 aikaan hätäkeskukselta ilmoituksen vahvasti päihtyneestä henkilöauton kuljettajasta Itsenäisyydenkadulla Porissa.
Poliisipartion mennessä paikalle selvisi, että kuljettaja oli ajanut liikenteenjakajan yli vastaantulevien ajokaistalle ja välttänyt täpärästi törmäämisen vastaantulevan henkilöauton kanssa ajautuen päin valaisinpylvästä.
Kuljettajalle tehty puhalluskoe antoi tulokseksi kolme promillea. Kuljettajan epäillään syyllistyneen törkeään rattijuopumukseen ja törkeään liikenneturvallisuuden vaarantamiseen.
Myös juhannusaattona kiinni vahvasti päihtynyt kuljettaja Porissa.
Poliisipartio tavoitti perjantaina 24. kesäkuuta kello 20.00 aikoihin Murtosenmutkassa Porissa henkilöauton, jonka kuljettaja puhalsi 1,30 promillen lukeman.
Hänen epäillään syyllistyneen törkeään rattijuopumukseen.
Rattijuoppo ajoi autolla ulos tieltä Lampaluodontiellä Porissa juhannuspäivänä keskellä päivää.
Lauantaina 25. kesäkuuta kello 12 aikaan, poliisipartio sai tehtävän, jonka mukaan henkilöauto on suistunut ulos Lampaluodontieltä ja törmännyt kiveen.
Kuljettaja puhalsi 1,74 promillea. Hän loukkaantui lievästi ulosajossa. Häntä epäillään törkeästä rattijuopumuksesta ja liikenneturvallisuuden vaarantamisesta.
Yhdistelmäajoneuvon kuljettaja maistissa Ulvilassa maanantaiaamuna.
Poliisipartio puhallutti maanantaina 27. kesäkuuta aamulla kello 05.45 aikaan Ulvilassa, tarkemmin Rantavainiontiellä yhdistelmäajoneuvon kuljettajan, joka puhalsi 0,90 promillen lukeman.
Hänen epäillään syyllistyneen rattijuopumukseen.
Lähteenä: Lounais-Suomen poliisilaitos