KAJAANI
Kainuun keskussairaalassa sattui vakava välikohtaus lauantaina. Kajaanissa sijaitsevassa sairaalassa potilas puukotti hoitotilanteessa työskennellyttä hoitajaa. Asiasta tiedottaa Kainuun hyvinvointialue.
Tilanne oltiin saatu hallintaan paikalla olleiden henkilöiden toimesta. Hoitaja sai tilanteessa lieviä vammoja.
Oulun poliisi tutkii tapahtunutta. Oulun poliisilaitokselta ei ole tiedotettu tapahtuneesta.
– Väkivalta tai erilaiset uhkatilanteet sosiaali- ja terveydenhuollossa ovat huolestuttavan laaja ilmiö. Emme Kainuun hyvinvointialueella hyväksy auttamistyössä palvelevien ammattilaisten vahingoittamista tai uhkailua missään muodossa, kommentoi Kainuun hyvinvointialueen johtaja Jukka Lindberg tiedotteessa.
Hyvinvointialue järjestää osallisille ja työyhteisölle henkisen ensiavun tukea.
– Myös sairaalatyön turvallisuutta aiotaan tarkastella tehdä tarvittavia muutoksia työturvallisuuden vahvistamiseksi, Lindberg jatkaa.