INARI
Samanaikaisesti tapahtui myös toinen liikenneonnettomuus Nelostiellä Inarissa, tarkemmin Saariselällä. Lapin poliisista varoitellaan teiden liukkaudesta.
Inarissa Inarijärventiellä sattui ulosajo perjantaina 15. maaliskuuta iltapäivällä. Lapin pelastuslaitoksen päivystävä palomestari Timo Nyholm kertoo, että kyseessä oli puolustusvoimien ajoneuvon ulosajo.
– Puolustusvoimien miehistönkuljetusvaunu suistui ojaan kyljelleen, Nyholm jatkaa.
Nyholmin tietojen mukaan ajoneuvon kyydissä oli 11 henkilöä. Heistä kukaan ei loukkaantunut fyysisesti.
Pelastuslaitos ja puolustusvoimat ohjasivat paikalla liikennettä. Ulosajosta aiheutui liikennehaittaa liikenteelle.
Lapin poliisista kerrotaan, että ulosajo tapahtui Ukonjärven ja Myössäjärven välisellä tieosuudella. Poliisin arvion mukaan nosto tulee kestämään arviolta kello 16.00 saakka. Nostotyöt saatiin päätökseen iltakuuden aikaan.
– Tiellä on erittäin liukasta ja alueelle on tilattu liukkaudentorjunta, Lapin poliisista varoitellaan.
Lapin pelastuslaitos sai ilmoituksen tieliikenneonnettomuudesta kello 13.16 aikaan.
Pari minuuttia aiemmin sattui usean ajoneuvon kolari.
Pari minuuttia aiemmin, kello 13.14 aikaan, ilmoitettiin Hätäkeskukseen liikenneonnettomuudesta. Päivystävä palomestari Nyholm kertoo, että kyseessä oli kolmen ajoneuvon liikenneonnettomuus.
Onnettomuudesta ei aiheutunut henkilövahinkoja.
Myös tästä onnettomuudesta aiheutui liikennehaittaa. Liikenne palautui normaaliksi puoli neljän aikoihin.
– Pelastuslaitos ohjaa paikalla liikennettä, sanoo Nyholm.