VANTAA. Poliisi tutkii Vantaan Tammistossa tapahtunutta välikohtausta, jossa henkilö olisi kohdistanut useaan henkilöön väkivaltaa teräasetta käyttäen.
Välikohtaus tapahtui maanantaina 19. helmikuuta Tammistossa sijaitsevan kauppaliikkeen edustalla.
Epäilty juoksi kauppaliikkeen edustalla ja yritti puukottaa ihmisiä.
Tapauksen tutkinnanjohtaja, rikoskomisario Asko Sartanen Itä-Uudenmaan poliisilaitokselta kertoo poliisin saaneen Hätäkeskuksen kautta tehtävän kohteeseen noin kello 10.55 aikaan.
– Hätäkeskukseen oli tullut useita ilmoituksia henkilöstä, joka juoksee kauppaliikkeen edustalla ja yrittää puukottaa ihmisiä, Sartanen sanoo.
Poliisi tavoitti epäillyn tekijän ja hänet otettiin kiinni rikoksista epäiltynä. Miehen epäillään syyllistyneen kolmeen tapon yritykseen.
Tutkinta jatkuu uhrien ja silminnäkijöiden kuulemisella.
Itä-Uudenmaan poliisi on käynnistänyt tapauksesta esitutkinnan, joka on vasta alkuvaiheessa.
– Epäillyn kuulustelun lisäksi kuulemme uhreja sekä tapauksen silminnäkijöitä, avaa Sartanen.
Sartanen sanoo, ettei poliisilla ole tällä hetkellä tapauksesta muuta tiedotettavaa. Sartasen mukaan poliisi tiedottaa tapauksesta mahdollisesti lisää tutkinnan edetessä.