Puutavaralastissa ollut rekka kaatui Kiuruveden taajamassa – henkilövahingoilta onneksi vältyttiin

Julkaistu




KIURUVESI

Kuormana olleet puut purkautuivat ajoväylän rinnalla kulkeneelle pyörätielle sekä sen alittaneeseen jokeen.

Poliisi, pelastuslaitos sekä ensihoitohenkilöstöä hälytettiin liikenneonnettomuustehtävälle Pohjois-Savon maakuntaan Ylä-Savoon Kiuruvedelle tiistaina 29. elokuuta iltapäivällä kello 16.04. Tapahtuneesta tiedottaa Itä-Suomen poliisilaitos.

Itä-Suomen poliisi kertoo tiedotteessaan, että kyseessä oli yhden ajoneuvon liikennevahinko, raskas ajoneuvo oli kaatunut. Onnettomuus tapahtui Kiuruveden taajamassa Valtakadulla.

Poliisin mukaan Kiuruveden keskustasta kohti Pyhäsalmentietä ajanut puutavararekka kaatui loivasti kaartuvassa mutkassa, ja kuormana olleet puut purkautuivat ajoväylän rinnalla kulkeneelle pyörätielle sekä sen alittaneeseen jokeen.

Onnettomuudesta ei aiheutunut henkilövahinkoja, mutta Valtakadun liikenne häiriintyi tukkien siivouksen ajaksi.

Poliisi kertoo selvittävänsä onnettomuuden syytä.


SOMET

FACEBOOK
INSTAGRAM
TIKTOK
TWITTER (X)
THREADS
Liity lisäksi WhatsApp-kanavallemme, ja saat kaikki tuoreimmat uutiset näppärästi WhatsApp-sovellukseesi.

Viimeisimmät alueen artikkelit

Pohjois-Savon neljällä paikkakunnalla kiinni yhteensä viisi rattijuoppoa – yhdellä kyydissään kaksi alaikäistä

POHJOIS-SAVO Tapauksissa neljä kuljettajaa oli alkoholin vaikutuksen alaisena ja yksi kuljettaja huumausaineen vaikutuksen alaisena. Itä-Suomen poliisin...

Henkilöauto törmäsi toisen auton kylkeen Kiuruvedellä

KIURUVESI Henkilövahingoilta onneksi vältyttiin. Kiuruvedellä sattui kahden ajoneuvon välinen liikenneonnettomuus maanantaina 1. huhtikuuta keskipäivällä kello 11:n...

Saunamökki paloi tuntemattomasta syystä Kuopiossa

Kuopion Sorsasalossa Selluntiellä sijaitsevassa saunamökissä syttyi tulipalo myöhään perjantaina 1. maaliskuuta. Pohjois-Savon pelastuslaitos sai...

Tuoreimmat artikkelit

Lapuan Tiistenjoella paloi maastoa helatorstaina

LAPUA Lapuan Tiistenjoella syttyi maastopalo helatorstaina iltapäivällä. Hätäkeskus vastaanotti hätäilmoituksen keskisuuresta maastopalosta Meijerintiellä kello 13.21. Etelä-Pohjanmaan...

Rattijuoppo pakeni poliisia anastetulla autolla Itä-Vantaalla ja Pohjois-Helsingissä

HELSINKI - VANTAA Poliisilla oli helatorstaina iltapäivällä puoli kahden aikoihin usean poliisipartion vaatinut tehtävä Itä-Vantaalla...

Poliisi tapasi vahvasti päihtyneen kuljettajan Varkauden liikenteestä

VARKAUS Itä-Suomen poliisin partio tapasi helatorstain vastaisena yönä Varkaudessa kuljettajan, jonka epäillään olleen vahvassa humalatilassa...

KSML: Poliisi tutkii yksityisasunnossa Jyväskylässä tapahtunutta epäiltyä kahta tapon yritystä

JYVÄSKYLÄ Sisä-Suomen poliisi tutkii Jyväskylässä viime viikonloppuna tapahtunutta vakavaa väkivallantekoa. Asiasta uutisoi aluemedia Keskisuomalainen. Media tietää...