puhelimen kuoret

Pyhäjoen nokkakolaria tutkitaan törkeänä liikenneturvallisuuden vaarantamisena

Julkaistu




PYHÄJOKI

Pohjois-Pohjanmaalla Pyhäjoella sattui sunnuntaiaamuna vakava liikenneonnettomuus. Oulun poliisilaitokselta kerrotaan, että kyse oli kahden henkilöauton nokkakolarista. Pohjoisen suuntaan ajanut henkilöauto ajautui suoralla tieosuudella hetki ennen yhteentörmäystä vastaatulevien kaistalle, jossa ajoneuvojen etukulmat osuivat yhteen.

Onnettomuus tapahtui valtatie 8:lla Liminganojan sillan ja Kylmälän välisellä tieosuudella.

– Kun pelastuslaitos pääsi kohteeseen, oli yksi henkilö puristuksissa autossaan. Pelastuslaitos joutui irroittamaan kuljettajan henkilöautosta. Irroitustyön ajaksi pelastuslaitos sulki liikenteen Kasitiellä, kertoo päivystävä palomestari Markus Vehkoja Pohjois-Pohjanmaan pelastuslaitokselta.

Oulun poliisi kertoo, että irrotettava kuljettaja oli vastaantulevien ajokaistalle ajautuneen henkilöauton kuljettaja, ja hän oli jaloistaan kiinni puristuksissa.

Autoissa oli vain niiden kuljettajat, jotka kumpikin kuljetettiin ensihoitohenkilöstön toimesta jatkohoitoon. Ajoneuvot vaurioituivat ajokelvottomiksi.

Tie saatiin auki liikenteelle irroitustyön jälkeen. Pelastuslaitos siivosi onnettomuuspaikan pelastustöiden jälkeen ja ohjasi liikennettä tilannepaikalla.

Kohteessa oli kolme pelastuslaitoksen yksikköä, kaksi ensihoidon yksikköä ja poliisi.

Oulun poliisin mukaan alkoholilla ei epäillä olleen osuutta asiassa. Tapahtunutta tutkitaan Oulun poliisissa törkeänä liikenneturvallisuuden vaarantamisena.

Hätäilmoitus nokkakolarista tehtiin kello 07.39.


Lähetä juttuvinkki Viranomaisuutisille. Lue tästä lisää.


SOMET

FACEBOOK
INSTAGRAM
TIKTOK
TWITTER (X)
THREADS
Liity lisäksi WhatsApp-kanavallemme, ja saat kaikki tuoreimmat uutiset näppärästi WhatsApp-sovellukseesi.

Viimeisimmät alueen artikkelit

Kulotus meinasi lähteä hallinnasta Murronperällä Oulaisissa

OULAINEN Oulaisissa Murronperällä, Oikotien tuntumassa tarvittiin pelastuslaitoksen apua helatorstaina iltapäivän taitteessa. Hätäkeskus vastaanotti hätäilmoituksen keskisuuresta...

Varjoliitäjä putosi noin 20 metrin korkeudelta liitimen kanssa Oulussa – maasto oli onneksi suoperäinen

OULU Ahmosuon lentokentän tuntumassa Oulussa sattui ilmaliikenneonnettomuus helatorstaina iltapäivällä. Hätäkeskus vastaanotti hätäilmoituksen pienestä ilmaliikenneonnettomuudesta kello...

Oulussa jäi kiinni rattijuoppo ja tavakseen kortitta ajeleva kuljettaja

OULU Oulun poliisin partiot tapasivat Oulun liikenteestä helatorstain vastaisena kaksi kuljettajaa, joista toisen epäillään olleen...

Tuoreimmat artikkelit

Tulipalo tuhosi Tuomarilan vanhan VPK:n rakennuksen Espoossa – katso kuvat ja video

ESPOO Espoon Tuomarilassa sammutetaan rakennuspaloa edelleen rakennuspaloa. Hätäkeskus vastaanotti hätäilmoituksen keskisuuresta rakennuspalosta kello 19.21. Länsi-Uudenmaan pelastuslaitokselta...

Mies tarttui liikkeessä olleen linja-auton rattiin Helsingissä – kuljettaja onnistui pitämään auton tiellä

HELSINKI Helsingin poliisi hälytettiin tehtävälle Helsingin Kannelmäkeen helatorstain iltana. Poliisi vastaanotti Hätäkeskukselta tehtävän puoli seitsemän...

Noin puoli hehtaaria maastoa paloi Ähtärissä

ÄHTÄRI Ähtärissä sammutettiin helatorstaina iltapäivällä maastopaloa Mikkolankyläntien tuntumassa. Hätäkeskus vastaanotti hätäilmoituksen keskisuuresta rakennuspalosta kello 14.46. Etelä-Pohjanmaan...

Lapuan Tiistenjoella paloi maastoa helatorstaina

LAPUA Lapuan Tiistenjoella syttyi maastopalo helatorstaina iltapäivällä. Hätäkeskus vastaanotti hätäilmoituksen keskisuuresta maastopalosta Meijerintiellä kello 13.21. Etelä-Pohjanmaan...