puhelimen kuoret

Rajavartiolaitokselle vaaditaan yhteisösakkoa – kyse karilleajosta, jossa menehtyi yksi miehistön jäsen

Julkaistu




LOVIISA

Itä-Uudellamaalla Loviisassa tapahtui vuoden 2020 kesäkuussa vakava vesiliikenneonnettomuus. Vartiolaiva Turvan partiovene ajoi karille ja upposi. Partiovene upposi pohjakosketuksen jälkeen Loviisan edustalla olevalla merialueella perjantaina 20.6.2020. Uppoamisessa kuoli yksi partioveneen miehistön jäsenistä. Kaksi muuta veneessä ollutta onnistuivat pelastautumaan.

Poliisi käynnisti tapahtuman johdosta asiassa esiselvityksen. Esiselvityksessä kuultiin henkilöitä ja hankittiin selvityksiä tapahtumiin liittyen.

– Esiselvitys tehtiin yhteistyössä asiaan nimetyn syyttäjän kanssa. Esiselvityksen perusteella kävi ilmi, että tapauksesta on syytä käynnistää rikostutkinta, kertoi tapauksen tutkinnanjohtaja rikoskomisario Mikko Minkkinen Itä-Uudenmaan poliisilaitokselta vuoden 2020 elokuussa.

Tuossa vaiheessa tutkittavana rikosnimikkeenä oli palvelusrikos.

Tämän vuoden tammikuussa Syyttäjät tekivät asiassa päätöksen ja päätös oli, että syytteitä ei nosteta rikoksesta epäiltyjä kohtaan. Rikoksesta epäiltynä oli useita Rajavartiolaitoksen virkamiehiä.

Rikosepäilyt koskivat etenkin työturvallisuuslain mukaisten velvoitteiden rikkomista. Rikosnimikkeiksi tuli lopulta työturvallisuusrikos, kuolemantuottamus, palvelusrikos sekä virkavelvollisuuden rikkominen. 

Asiassa ei syyttäjien näkemyksen mukaan ollut todennäköisiä syitä rikoksesta epäiltyjen syyllisyyden tueksi. 

Asia jäi tammikuussa edelleen syyteharkintaan niiltä osin, kuin rikoksesta epäiltynä on Rajavartiolaitos organisaationa.

Nyt, vuoden 2023 joulukuussa, on syyttäjät tehneet päätöksen Rajavartiolaitoksen organisaation suhteen. Syyttäjät vaativat yhteisösakkoa Rajavartiolaitokselle organisaationa.

Haastehakemus on toimitettu Helsingin käräjäoikeuteen tiistaina. Haastehakemuksesta tulee julkinen, kun asia on ollut esillä käräjäoikeudessa, ellei käräjäoikeus toisin päätä. Pääkäsittelyn ajankohta ei ole vielä tiedossa.


SOMET

FACEBOOK
INSTAGRAM
TIKTOK
TWITTER (X)
THREADS
Liity lisäksi WhatsApp-kanavallemme, ja saat kaikki tuoreimmat uutiset näppärästi WhatsApp-sovellukseesi.

Viimeisimmät alueen artikkelit

Oiva jäljesti poliisia paenneen kuljettajan Pornaisissa

PORNAINEN Itä-Uudenmaan poliisilla oli viime viikolla takaa-ajotilanne Pornaisissa, josta uutisoimme jo aiemmin. Nyt Itä-Uudenmaan poliisi...

Kaksikko tunkeutui asuntoon ja pahoinpiteli asukasta törkeästi Porvoossa – pari päivää myöhemmin yrittivät ryöstää kadulla ihmisen

PORVOO Itä-Uudenmaan poliisi tutkii viime viikolla Porvoossa tapahtuneita törkeitä väkivallantekoja. Itä-Uudenmaan poliisilaitos tiedottaa, että Itä-Uudenmaan...

Yli 30 kuskia ajeli itsensä ajokieltoon Länsi-Uudellamaalla – mm. motoristi kaahasi 217 km/h

UUSIMAA Kovat nopeudet ovat jatkuneet viime viikolla Länsi-Uudenmaan alueen teillä, tiedottaa Länsi-Uudenmaan poliisilaitos. Komisario Hannu Kontola...

Tuoreimmat artikkelit

Noin 2000-neliöisessä autokorjaamorakennuksessa paloi Tampereella

TAMPERE Hepolamminkadulla Tampereella sammutettiin keskiviikon vastaisena yönä rakennuspaloa. Hätäkeskus vastaanotti hätäilmoituksen suuresta rakennuspalosta kello 01.14. Pirkanmaan...

Pienkerrostalossa paloi Tornion Putaalla

TORNIO Tornion Putaalla, Putaankadulla sammutettiin rakennuspaloa keskiviikon vastaisena yönä. Hätäkeskus vastaanotti hätäilmoituksen keskisuuresta rakennuspalosta kello...

Oiva jäljesti poliisia paenneen kuljettajan Pornaisissa

PORNAINEN Itä-Uudenmaan poliisilla oli viime viikolla takaa-ajotilanne Pornaisissa, josta uutisoimme jo aiemmin. Nyt Itä-Uudenmaan poliisi...

Ulkosaunassa paloi Lieksassa

LIEKSA Kalevankadulla Lieksassa paloi tiistaina illantaitteessa. Hätäkeskus vastaanotti hätäilmoituksen pienestä rakennuspalosta kello 17.02. Pohjois-Karjalan pelastuslaitoksen pelastusryhmänjohtaja...