puhelimen kuoret

Rajavartiolaitos on vastaanottanut pyynnön nopeasta rajainterventiosta Kreikan maarajalla

Julkaistu

RAJAVARTIOLAITOS

Rajavartiolaitos on tänään saanut Euroopan raja- ja merivartiovirasto Frontexilta tiedon pääjohtajan eilisestä päätöksestä käynnistää nopea rajainterventio myös Kreikan maarajalla. Aiempi, maanantaina tehty päätös koski operaation käynnistämistä Kreikan merirajalla.

Nyt Kreikka ja Frontex laativat operaatiosuunnitelman ja Suomi ilmoittaa siinä olevien tarpeiden pohjalta osallistumisestaan. Rajavartiolaitos valmistelee operaatioon osallistumista ja Lähetettävien henkilöiden määrä ja sekä aikataulu tarkentuvat loppuviikon aikana.

Muu jo aiemmin alueella käynnissä ollut Frontexin operatiivinen toiminta on jatkunut normaalisti.

Nopeassa rajainterventiossa noudatetaan operaatiosuunnitelmaa tarkasti

Kreikan tilanne on vaikeutunut viime päivinä. Asiasta on keskusteltu useilla eri foorumeilla sekä poliittisella että viranomaistasolla. Näissä keskusteluissa on myös sivuttu rajavalvonnan tehtävää.

Rajavartiolaitoksen näkemyksen mukaan maa- ja merirajoilla tapahtuvan rajavalvonnan tehtävänä on mahdollistaa sujuva ja turvallinen rajanylitysliikenne sekä paljastaa luvattomat rajanylittäjät ja saattaa heidät asianmukaiseen viranomaisprosessiin: turvapaikanhakijat turvapaikkaprosessiin ja käännytettävät käännytysprosessiin.

Rajavartiolaitoksen henkilöstö huolehtii rajavalvonnasta maamme rajoilla sekä osallistuu muiden EU:n jäsenmaiden tukemiseen. Työtehtävissään suomalaiset rajavartijat noudattavat aina Suomen ja Euroopan unionin lainsäädäntöä, kansainvälisiä sopimuksia sekä kunnioittavat perus- ja ihmisoikeuksia. Frontex-operaatioihin osallistuessaan Rajavartiolaitoksen henkilöstö ei tingi näistä. Työssämme ei voi syntyä ristiriitaa lainsäädännön, perusoikeuksien ja tehtävien suorittamisen välillä.

Toiminta Frontex-operaatiossa perustuu viraston ja isäntävaltion laatimaan operaatiosuunnitelmaan, jonka perusteella osallistuvalle henkilöstölle annetaan tarkemmat ohjeet. Operaatiosuunnitelman sisältö on määritelty Eurooppalaista raja- ja merivartiostoa koskevassa asetuksessa ja se kattaa muun muassa perusoikeuksien kunnioittamisen ja menettelyt, joiden mukaan kansainvälisen suojelun tarpeessa olevat henkilöt ohjataan isäntävaltion viranomaisille. Frontexin pääjohtaja on velvollinen peruuttamaan tai keskeyttämään minkä tahansa viraston toimen, jos hän katsoo, että siinä rikotaan vakavalla tavalla perusoikeuksia tai kansainvälisen suojelun velvoitteita.

Rajavartiolaitoksen kokemusten mukaan Frontexin perusoikeuksien suojamekanismit ovat toimineet. Frontexia koskeva lainsäädäntö perustuu EU:n perussopimuksiin. Perusoikeuksien kunnioittaminen on huomioitu Frontexia koskevassa lainsäädännössä ja niiden noudattamista joiden kunnioittamista valvomaan on rakennettu vahvat mekanismit (lisätietoa https://frontex.europa.eu/fundamental-rights/fundamental-rights-at-frontex/)

Lähde ja teksti: Rajavartiolaitos

www.eliittikumppani.fi
Rajavartiolaitos on vastaanottanut pyynnön nopeasta rajainterventiosta Kreikan maarajalla

SOMET

FACEBOOK
INSTAGRAM
TIKTOK
TWITTER (X)
THREADS
Liity lisäksi WhatsApp-kanavallemme, ja saat kaikki tuoreimmat uutiset näppärästi WhatsApp-sovellukseesi.

Viimeisimmät alueen artikkelit

Kannabispäinen kuski jäi kiinni Mikkelin Rantakylässä

MIKKELI Itä-Suomen poliisin eteläisen Savon kenttäjohtoalueen poliisipartio suoritti tiistaiaamuna liikenteen valvontaa Mikkelin Rantakylässä. Itä-Suomen poliisilaitokselta...

Mies puhalsi itsensä pitkään ajokieltoon Asikkalassa

ASIKKALA Mieshenkilön epäillään syyllistyneen törkeään rattijuopumukseen Asikkalassa Apajatiellä maanantaina iltapäivällä, tiedottaa Hämeen poliisilaitos. Hämeen poliisin...

Mies peruutti huumepäissään autolla naisen päälle Riihimäellä

RIIHIMÄKI Hämeen poliisin partio hälytettiin maanantaina päivällä tehtävälle Riihimäelle Peltosaarenkadulla sijaitsevan K- market Ruokosaaren parkkipaikalle. Hämeen...

Tuoreimmat artikkelit

Poliisin partiot tapasivat Hämeenlinnassa kaksi huumepäistä kuljettajaa

HÄMEENLINNA Hämeen poliisin partiot tapasivat Hämeenlinnan liikenteestä kaksi kuljettajaa, joiden epäillään olleen huumausaineen vaikutuksen alaisena...