Rattijuopolta ei onnistunut puhalluskokeen suorittaminen Kuopiossa – oli törmännyt aiemmin henkilöauton perään

Julkaistu


POLIISIUUTISET – POHJOIS-SAVO

Poliisia on työllistänyt Pohjois-Savossa liikennetehtävät, selviää Itä-Suomen poliisilaitoksen Pohjois-Savon alueen tiedotteesta. Poliisi kertoo vahvasti päihtyneestä rattijuoposta Kuopiossa ja ulosajosta Lapinlahdella.

Rattijuopolta ei onnistunut puhalluskokeen ottaminen Kuopiossa – oli törmännyt aiemmin henkilöauton perään.

Paikkakuntalainen mies kuljetti päihtyneenä henkilöautoa Tasavallankadulla Kuopiossa perjantaina 18. helmikuuta iltapäivällä.

Kuljettajan puhalluttaminen ei onnistunut, jonka vuoksi hänet vietiin verikokeisiin. Asian selvittelyn yhteydessä ilmeni, että kuljettajalla ei ollut ajo- oikeutta. Lisäksi ilmeni, että kuljettaja oli hieman aiemmin törmännyt kuljettamallaan henkilöautolla Kirkkokadulla Satamakadun risteyksessä toisen henkilöauton perään.

Kukaan ei loukkaantunut törmäyksessä.

Kuljettajan epäillään syyllistyneen törkeään rattijuopumukseen ja liikenneturvallisuuden vaarantamiseen.

Auto suistui katuvalopylvääseen Lapinlahdella.

Perjantain ja lauantain välisenä yönä 19. helmikuuta, oli Lapinlahdella törmätty henkilöautolla katuvalopylvääseen.

Poliisipartion havaintojen mukaan auto oli kulkenut Portaanpääntietä Kaskenviertäjäntien suuntaan. Saapuessaan risteykseen auto oli ajautunut katuvalopylvääseen, joka oli kaatunut. Auto oli jäänyt lievästi vaurioituneena paikalle.

Asiaa tutkitaan liikenneturvallisuuden vaarantamisena.

Lähteenä: Itä-Suomen poliisilaitos


Lähetä juttuvinkki Viranomaisuutisille. Lue tästä lisää.

SOMET

FACEBOOK
INSTAGRAM
TIKTOK
TWITTER (X)
THREADS
Liity lisäksi WhatsApp-kanavallemme, ja saat kaikki tuoreimmat uutiset näppärästi WhatsApp-sovellukseesi.

Viimeisimmät alueen artikkelit

Varastettua autoa kuljettanut jäljestettiin poliisikoirapartion toimesta Juankoskella

KUOPIO Nykyisin Kuopioon kuuluvalla Juankoskella jäljestettiin onnistuneesti varkaita. Itä-Suomen poliisilaitokselta kerrotaan poliisin vastaanottaneen vappupäivän iltana...

Poliisi tyhjensi Kuopion Valkeisenlammen rannan juhlijoista

KUOPIO Valkeisenlammen rannalla vappua juhlineet nuoret työllistivät poliisia vapun aattoillan aikana mm. kovan päihtymyksen vuoksi,...

K-Market Särkilahden ryöstäjästä pyydetään edelleen tunnistusapua

KUOPIO Poliisi on edistynyt Kuopiossa 9. helmikuuta ja 15. maaliskuuta tapahtuneiden kaupparyöstöjen tutkinnassa, tiedottaa Itä-Suomen...

Tuoreimmat artikkelit

Astianpesukone syttyi palamaan rivitalohuoneiston keittiössä Mikkelissä

MIKKELI Mikkelin Launialassa, Saukonkujalla sijaitsevassa rivitalossa paloi ennen vuorokauden vaihdetta sunnuntaina. Hätäkeskus vastaanotti hätäilmoituksen keskisuuresta...

Perätön Mayday-huuto aiheutti suuretsinnät merialueella Pohjois-Pohjanmaalla

POHJOIS-POHJANMAA Pohjois-Pohjanmaalla, tarkemmin Raahen ja Iin välisellä merialueella suoritettiin tänään suuretsinnät, kertoo Länsi-Suomen Merivartiosto. Länsi-Suomen Merivartiosto...

Lautatapuli ja noin 200-neliötä peltoa paloi Sastamalassa

SASTAMALA Sastamalassa Sastamalantien varressa paloi lautatapuli tänään sunnuntaina illalla. Hätäkeskus vastaanotti hätäilmoituksen keskisuuresta maastopalosta kello...

Kouvolassa kadonnut 83-vuotias Osmo on löytynyt

KOUVOLA Kaakkois-Suomen poliisi tiedotti tänään sunnuntaina etsivänsä Kouvolassa kadonneeksi ilmoitettua 83-vuotiasta Osmo -nimistä miestä. Kaakkois-Suomen...