KESKI-SUOMI
Poliisia on työllistänyt kuluneella viikolla Keski-Suomessa rattijuopot Jyväskylässä ja Äänekoskella, sekä kaahari Joutsassa, tiedottaa Sisä-Suomen poliisilaitos. Kumpikin rattijuoppo oli puhaltanut tärkeän rattijuopumuksen lukemat, toinen oli vielä ollut huumepäissään.
Rattijuoppo törmäsi toisen auton perään kovassa humalassa Valtatie 4:llä Äänekoskella.
Poliisi sai hätäkeskukselta tehtävän liikenneonnettomuudesta keskiviikkona 27. lokakuuta noin kello 17.00 Valtatie 4:llä, Äänekoskella.
Tapahtumapaikalla poliisille selvisi, että ohituskaistan loppupäässä Äänekoskella päin mentäessä ajoneuvo oli törmännyt edellä ajaneeseen ajoneuvoon. Peräänajetun ajoneuvon kuljettaja loukkaantui peräänajossa lievästi. Sivullisen kertoman mukaan ajoneuvo oli ajanut kovaa vauhtia ja ohittanut muita ajoneuvoja ennen peräänajoa. Perään ajanut kuljettaja puhalsi törkeän rattijuopumuksen ylittävän lukeman.
Henkilön epäillään syyllistyneen törkeään rattijuopumukseen ja törkeään liikenneturvallisuuden vaarantamiseen ja hänet määrättiin väliaikaiseen ajokieltoon.
Vahvasti päihtynyt kuljettaja kiinni Jyväskylässä – oli myös huumausaineen vaikutuksen alaisena.
Poliisi pysäytti keskiviikkona 27. lokakuuta noin kello 04.00 tarkastusta varten ajoneuvon Keskussairaalantiellä Jyväskylässä. Kuljettaja puhalsi törkeän rattijuopumuksen ylittävän lukeman ja huumepikatesti antoi positiivisen tuloksen. Ajoneuvossa oli yksi matkustaja.
Poliisi suoritti ajoneuvoon paikanetsinnän ja ajoneuvosta löytyi pieni määrä huumausainetta.
Kuljettajan epäillään syyllistyneen törkeään rattijuopumukseen, huumausaineen käyttörikokseen ja hänet määrättiin väliaikaiseen ajokieltoon.
Kaaharin kortti hyllylle Valtatie 4:llä Joutsassa.
Poliisi valvoi liikennettä Joutsassa Valtatie 4:llä keskiviikkona 27. lokakuuta noin kello 14.30, kun poliisipartio havaitsi kovaa vauhtia kulkevan ajoneuvon. Poliisi mittasi ajoneuvolle nopeudeksi 155 km/h, nopeusrajoituksen ollessa 100 km/h.
Kuljettajan epäillään syyllistyneen törkeään liikenneturvallisuuden vaarantamiseen.
Lähteenä: Sisä-Suomen poliisilaitos