puhelimen kuoret

Rattijuopot ajelivat taas miten sattuu Pohjois-Savossa

Julkaistu




POHJOIS-SAVO

Pohjois-Savossa on jälleen ajeltu ihan miten sattuu. Ja kuten arvata saattaa, on alkoholi ollut vahvasti läsnä. Tälläkin kertaa tieltä ajettiin ulos kolmessa tapauksessa. Lauantaina uutisoimme myös kolmesta tapauksesta. Tällä kertaa kuitenkaan ei uni ollut tullut kuljettajien silmään. Nyt kiinni jäi yhteensä neljä päihtynyttä kuljettajaa.

Kuljettajista ensimmäinen jäi kiinni Kuopiossa Nilsiän keskustassa, kun poliisille ilmoitettiin Hätäkeskuksesta kello 20.26 aikaan, että virastotalon kohdalla oltiin ajettu auto lumipenkkaan.

Ilmoituksen mukaan matkustaja oli poistunut paikalta, mutta kuljettaja oli edelleen autossa. Poliisi selvitti tapahtumapaikalla, että autossa ollutta henkilöä oli syytä epäillä törkeästä rattijuopumuksesta ja liikenneturvallisuuden vaarantamisesta.

Tilanteesta ei aiheutunut henkilövahinkoja.

Toinen päihtynyt kuljettaja jäi kiinni kansalaisilmoituksen ansiosta Kuopiossa, kun Hätäkeskukseen oltiin ilmoitettu mahdollisesta rattijuoposta, joka oli lähtenyt liikkeelle Puijonlaaksosta.

Poliisi tavoitti auton kello 22.30 aikaan Kuopiossa Tasavallankadulla. Autoa kuljetti ajo-oikeudeton mies, jota epäillään tarkkuusalkometripuhalluksen perusteella törkeästä rattijuopumuksesta. Autossa oli kolme matkustajaa.

Kolmas päihtynyt kuljettaja jäi kiinni sunnuntaina aamuyöllä, kun Hätäkeskukseen ilmoitettiin puoli viiden aikaan, että Siilinjärvellä moottoritiellä oli auto ajautunut ojaan.

Poliisipartio selvitti tapahtumapaikalla, että henkilöauto oli ajanut moottoritietä Kuopion suunnasta kohti Siilinjärveä. Vuorelan kohdalla auto oli osunut ensin vasemmalla puolella olevaan keskikaiteeseen, jonka jälkeen se oli ajautunut tien oikealle puolelle lumipenkkaan.

Auto vaurioitui ajokelvottomaan kuntoon, mutta henkilövahinkoja ei onneksi aiheutunut.

Autoa kuljettanutta miestä epäillään törkeästä rattijuopumuksesta, liikenneturvallisuuden vaarantamisesta sekä kulkuneuvon kuljettamisesta oikeudetta. Hän oli autossa yksin.

Neljäs jäi kiinni aamukuuden aikoihin sunnuntaina Pielaveden Kairilassa, kun poliisipartio havaitsi ojaan ajetun auton, jossa ei ollut henkilöitä sisällä.

Poliisi tavoitti asiaa tutkittaessa miehen, jonka epäillään kuljettaneen autoa hetkeä aikaisemmin päihtyneenä. Asiaa tutkitaan Itä-Suomen poliisissa törkeänä rattijuopumuksena.

Kuljettajan epäillään olleen yksin liikenteessä. Mies ei loukkaantunut ulosajossa.

Lue myös: Pohjois-Savossa jäi kiinni nukkuvia rattijuoppoja


Lähetä juttuvinkki Viranomaisuutisille. Lue tästä lisää.


SOMET

FACEBOOK
INSTAGRAM
TIKTOK
TWITTER (X)
THREADS
Liity lisäksi WhatsApp-kanavallemme, ja saat kaikki tuoreimmat uutiset näppärästi WhatsApp-sovellukseesi.

Viimeisimmät alueen artikkelit

Poliisi tapasi vahvasti päihtyneen kuljettajan Varkauden liikenteestä

VARKAUS Itä-Suomen poliisin partio tapasi helatorstain vastaisena yönä Varkaudessa kuljettajan, jonka epäillään olleen vahvassa humalatilassa...

Iisalmen ampumavälikohtauksessa ampunut henkilö on saatu kiinni

IISALMI Iisalmessa Pohjolankatu 13:saa tapahtui viime sunnuntaina ampumavälikohtaus. Poliisi sai Hätäkeskukselta tehtävänannon tapahtuneesta sunnuntaina iltakuuden...

Iisalmelaismies ajoi kännipäissään autolla päin sähköpylvästä Rautavaaralla

RAUTAVAARA Sonkajärventiellä Rautavaaralla tapahtui eilen sunnuntaina illalla yhden ajoneuvon liikennevahinko. Hätäkeskus vastaanotti hätäilmoituksen pienestä tieliikenneonnettomuudesta...

Tuoreimmat artikkelit

Video ja kuvia: Tulipalo tuhosi Tuomarilan vanhan VPK:n rakennuksen Espoossa

ESPOO Espoon Tuomarilassa sammutettiin rakennuspaloa helatorstain iltana ja perjantain vastaisena yönä. Hätäkeskus vastaanotti hätäilmoituksen keskisuuresta...

Mies tarttui liikkeessä olleen linja-auton rattiin Helsingissä – kuljettaja onnistui pitämään auton tiellä

HELSINKI Helsingin poliisi hälytettiin tehtävälle Helsingin Kannelmäkeen helatorstain iltana. Poliisi vastaanotti Hätäkeskukselta tehtävän puoli seitsemän...

Noin puoli hehtaaria maastoa paloi Ähtärissä

ÄHTÄRI Ähtärissä sammutettiin helatorstaina iltapäivällä maastopaloa Mikkolankyläntien tuntumassa. Hätäkeskus vastaanotti hätäilmoituksen keskisuuresta rakennuspalosta kello 14.46. Etelä-Pohjanmaan...

Lapuan Tiistenjoella paloi maastoa helatorstaina

LAPUA Lapuan Tiistenjoella syttyi maastopalo helatorstaina iltapäivällä. Hätäkeskus vastaanotti hätäilmoituksen keskisuuresta maastopalosta Meijerintiellä kello 13.21. Etelä-Pohjanmaan...