LAHTI
Rattijuoppojen ulosajot ovat työllistäneet poliisia Lahdessa, selviää Hämeen poliisilaitoksen tiedotteesta. Toinen rattijuopoista oli törmännyt liikennejakajaan Valtatie 12:lla ja toinen suistunut tieltä Arrajoentien ja Vehkosillantien risteyksessä.
Rattijuoppo ajoi ulos tieltä kovassa humalassa Lahdessa.
Sunnuntain puolella 26. syyskuuta kello 00.36 aikaan, poliisi sai ilmoituksen henkilöauton ulosajosta Arrajoentien ja Vehkosillantien risteyksessä.
Autoa kuljettanutta 1970-luvulla syntynyttä miestä epäillään törkeästä rattijuopumuksesta, liikenneturvallisuuden vaarantamisesta ja kulkuneuvon kuljettamisesta oikeudetta.
Vahvasti päihtynyt kuorma-autoilija päin liikenteenjakajaa Valtatie 12:lla Lahdessa.
Sunnuntaina 26. syyskuuta kello 02.48 aikaan, poliisi sai hätäkeskukselta ilmoituksen liikenneonnettomuudesta Valtatie 12:lla. Ilmoituksen mukaan Kouvolan suunnasta tullut kuorma-auto oli törmännyt liikennejakajaan Pekanmäessä.
Autoa kuljettanutta 1970-luvulla syntynyttä miestä epäillään törkeästä rattijuopumuksesta, liikenneturvallisuuden vaarantamisesta ja kulkuneuvon kuljettamisesta oikeudetta.
Lähteenä: Poliisi