puhelimen kuoret

Rattijuoppo ajoi väärään suuntaan yksisuuntaista tietä Uudessakaupungissa – myös Vehmaalla jäi kiinni päihtynyt kuljettaja

Julkaistu




VARSINAIS-SUOMI

Lounais-Suomen poliisia on työllistänyt Vakka-Suomen alueella viikonvaihteen aikana pari päihtynyttä kuljettajaa, selviää Lounais-Suomen poliisilaitoksen Vakka-Suomen alueen tiedotteesta. Toinen kuljettajista oli alkoholin vaikutuksen alaisena ja toinen huumausaineen vaikutuksen alaisena.

Rattijuoppo ajoi väärään suuntaan yksisuuntaista tietä Uudessakaupungissa.

Poliisipartio havaitsi sunnuntaina 22. tammikuuta puoli neljän aikaan aamuyöllä Uudessakaupungissa Alisenkadulla väärään suuntaan yksisuuntaisella tieosuudella ajaneen henkilöauton. Poliisipartio pysäytti auton tarkastusta varten.

Auton kuljettajana toiminut mies puhalsi tarkkuusalkometriin noin 0,80 promillea. Poliisi kirjoitti miehelle sakon rattijuopumuksesta ja määräsi hänet väliaikaiseen ajokieltoon. 

Ajo-oikeudeton kuljettaja huumausaineen vaikutuksen alaisena Vehmaalla

Sunnuntain ja maanantain välisenä yönä 23. tammikuuta heti puolenyön jälkeen, poliisipartio pysäytti tarkastusta varten henkilöauton Vehmaalla Vinkkiläntiellä.

Auton kuljettajana toiminut mies puhalsi nolla promillea, mutta hänelle tehty huumausainepikatesti oli positiivinen kannabikselle.

Miestä epäillään rattijuopumuksen lisäksi kulkuneuvon kuljettamisesta oikeudetta sekä huumausaineen käyttörikoksesta. Miehellä oli kyydissä yksi matkustaja.


SOMET

FACEBOOK
INSTAGRAM
TIKTOK
TWITTER (X)
THREADS
Liity lisäksi WhatsApp-kanavallemme, ja saat kaikki tuoreimmat uutiset näppärästi WhatsApp-sovellukseesi.

Viimeisimmät alueen artikkelit

Rattijuoppo ajoi kovalla vauhdilla edellä ajaneen auton perään Asikkalassa

Asikkalassa sattui Vesikansantiellä kahden henkilöauton välinen liikenneonnettomuus perjantai-iltana 1. maaliskuuta. Hämeen poliisista kerrotaan, että...

Ajo-oikeudeton nuorimies kaahaili Orimattilassa

Poliisi sai Päijät-Hämeessä Orimattilassa kiinni kaaharin perjantai-iltana 1. maaliskuuta. Hämeen poliisin partio onnistui pysäyttämään...

Imatralta anastettu Volvo löytyi Lappeenrannasta yleisövihjeen ansiosta

Imatralta anastettiin keskiviikon 28. helmikuuta vastaisen yön aikana Volvo-merkkinen henkilöauto, joka löydettiin Lappeenrannasta poliisin...

Tuoreimmat artikkelit

Noin 2000-neliöisessä autokorjaamorakennuksessa paloi Tampereella

TAMPERE Hepolamminkadulla Tampereella sammutettiin keskiviikon vastaisena yönä rakennuspaloa. Hätäkeskus vastaanotti hätäilmoituksen suuresta rakennuspalosta kello 01.14. Pirkanmaan...

Pienkerrostalossa paloi Tornion Putaalla

TORNIO Tornion Putaalla, Putaankadulla sammutettiin rakennuspaloa keskiviikon vastaisena yönä. Hätäkeskus vastaanotti hätäilmoituksen keskisuuresta rakennuspalosta kello...

Oiva jäljesti poliisia paenneen kuljettajan Pornaisissa

PORNAINEN Itä-Uudenmaan poliisilla oli viime viikolla takaa-ajotilanne Pornaisissa, josta uutisoimme jo aiemmin. Nyt Itä-Uudenmaan poliisi...

Ulkosaunassa paloi Lieksassa

LIEKSA Kalevankadulla Lieksassa paloi tiistaina illantaitteessa. Hätäkeskus vastaanotti hätäilmoituksen pienestä rakennuspalosta kello 17.02. Pohjois-Karjalan pelastuslaitoksen pelastusryhmänjohtaja...