PÄIJÄT-HÄME
Poliisia on työllistänyt Päijät-Hämeessä torstaiaamun 21. heinäkuuta ja perjantaiaamun 22. heinäkuuta välisenä aikana ainakin rattijuopot, omaisuusrikokset sekä vahingonteko, selviää Hämeen poliisilaitoksen tiedotteesta. Yksi rattijuopoista ajoi ojaan ja törmäsi puuhun.
Vahingontekijä kiinni Lahdessa.
Poliisipartio otti kiinni nelikymppisen miehen epäiltynä vahingontekoon torstaina puolenpäivän aikoihin Lahden Liipolassa. Mies oli lyönyt vasaralla rikki kerrostalon rappukäytävän alaikkunan.
Tavakseen varastavalla siiderivarkaalla hallussaan murtovälineitä sekä puukko Lahdessa.
Kolmekymppinen mies jäi kiinni anastaessaan siideritölkin torstaina iltapäivällä keskustan kauppaliikkeessä. Lisäksi hänen hallusta löytyi murtovälineitä ja puukko.
Miehellä on seitsemän aikaisempaa anastusrikosta vuoden sisällä.
Poliisipartio kirjoitti myymälävarkaalle sakkovaatimuksen näpistyksestä, murtovälineen hallussapidosta sekä toisen vahingoittamiseen soveltuvan esineen hallussapidosta.
Huumerattijuopolla hallussaan huumeita Lahdessa.
Kolmekymppinen mies kuljetti henkilöautoa huumausaineiden vaikutuksen alaisena torstai-iltana Lahden Renkomäessä. Kuljettaja puhalsi seulonta-alkometriin nollatuloksen, mutta huumepikatesti oli positiivinen.
Turvallisuustarkastuksen yhteydessä miehen hallusta löytyi vähäinen määrä huumausaineita. Tapahtuneesta kirjattiin rikosilmoitus rattijuopumuksesta ja huumausaineen käyttörikoksesta, joista rikoksista kuljettajaa epäillään.
Ajo-oikeudeton huumerattijuoppo kiinni Lahdessa – kyydissä oli etsintäkuulutettu henkilö.
Nelikymppisen miehen epäillään syyllistyneen rattijuopumukseen, kulkuneuvon kuljettamiseen oikeudetta sekä huumausaineen käyttörikokseen perjantain vastaisena yönä kello kolmen aikoihin Lahden Niemessä.
Poliisipartio pysäytti hänen kuljettamansa auton tarkastusta varten. Kuljettajalle tehty huumepikatesti oli positiivinen.
Auton kyydissä ollut kolmekymppinen henkilö haastettiin etsintäkuulutuksen perusteella käräjäoikeuden käsittelyyn.
Murtomies kiinni itse teosta Lahdessa.
Vartija ilmoitti hätäkeskukseen kohteesta tulleesta murtohälytyksestä perjantaiaamuna kello viiden aikoihin Lahden keskustassa ja tapahtumapaikalla olevalla vartijalla on mahdollinen tekijä kiinni.
Murtokohteen edessä oli poliisille hyvinkin tuttu parikymppinen mies. Hänellä oli hallussaan kaksi kitaraa, elintarvikkeita ja polkupyörä, joista osan hän oli anastanut hälytyksen tulleesta kiinteistöstä.
Mies otettiin kiinni epäiltynä varkauteen.
Vahvasti päihtynyt kuljettaja kiinni kansalaisilmoituksen ansiosta Orimattilassa.
Poliisipartio tavoitti epäillyn rattijuopon hätäkeskukseen tulleen ilmoituksen perusteella torstai-iltana. Ilmoituksen mukaan autolla oli ajettu Orimattilan Koivulan alueella ja kuljettaja vaikuttaa päihtyneeltä.
Autoa kuljettanut keski-ikäinen mies puhalsi seulonta-alkometriin 0,82 mg/l tuloksen, joka on promilleissa 1,86 promillea.
Kuljettaja käytettiin verikokeissa verenalkoholipitoisuuden selvittämiseksi ajohetkellä. Mies määrättiin väliaikaiseen ajokieltoon epäiltynä törkeästä rattijuopumuksesta.
Rattijuoppo suistui autolla ojaan ja törmäsi puuhun Hartolassa – kuljettaja ja kyytiläinen loukkaantuivat.
Hätäkeskus antoi poliisipartiolle tehtävän torstai-iltana Selänkyläntielle Hartolaan. Ilmoituksen mukaan auto oli suistunut tieltä.
Tapahtumapaikalla poliisipartio sai selville, että kolmekymppinen mies oli ajanut henkilöautolla Selänkyläntietä pohjoisen suunnasta. Hän oli menettänyt kuljettamansa auton hallinnan oikealle kaartuvassa mutkassa ajautuen kulkusuunnassaan vasemmalle ojaan törmäten puuhun.
Kuljettaja puhalsi seulonta-alkometriin rattijuopumuksen ylittävän tuloksen eikä hänellä ollut voimassa olevaa ajo-oikeutta. Lisäksi hänen kuljettamansa auto oli katsastamaton ja se oli poistettu liikennekäytöstä.
Autossa oli kuljettajan lisäksi matkustaja. Molemmat loukkaantuivat ulosajossa ja auto vaurioitui pahoin törmäyksessä.
Kuljettajan epäillään syyllistyneen rattijuopumukseen, kulkuneuvon kuljettamiseen oikeudetta, liikenneturvallisuuden vaarantamiseen sekä ajoneuvorikkomukseen.
Lähteenä: Hämeen poliisilaitos