SATAKUNTA
Perjantain 9. joulukuuta ja sunnuntai-iltapäivän 11. joulukuuta välisenä aikana, Raumalla ja Eurassa jäi kiinni yhteensä neljä rattijuopumuksesta ja kaksi törkeästä rattijuopumuksesta epäiltyä henkilöauton kuljettajaa, tiedottaa Lounais-Suomen poliisilaitos.
Raumalla kiinni kaksi huumepäistä kuljettajaa perjantaina.
Perjantaiaamuna noin puoli yhdeksän aikaan aamulla, Raumalla henkilöauton kuljettajan epäillään syyllistyneen rattijuopumukseen kuljettamalla autoa huumausaineen vaikutuksen alaisena.
Saman päivän iltana, noin kello yhdentoista aikaan, Raumalla toisenkin henkilöauton kuljettajan epäillään syyllistyneen vastaavaan tekoon.
Molempia kuljettajia epäillään rattijuopumuksen lisäksi myös huumausaineen käyttörikoksesta.
Eurassa kiinni alkoholista päihtynyt kuljettaja.
Aikaisin lauantaiaamuna kello 04.40 aikaan, henkilöauton kuljettajan epäillään syyllistyneen rattijuopumukseen ajamalla 0,88 promillen humalassa Eurassa.
Auton kyydissä ollutta henkilöä epäillään puolestaan kulkuneuvon luovuttamisesta juopuneelle.
Kaksi rattijuoppoa ajoi poliisin ratsiaan Eurassa sunnuntaina.
Sunnuntaina poliisi valvoi henkilöautojen kuljettajien ajokuntoja aamupäivällä Eurassa. Tuloksina epäilty törkeä rattijuopumus, jossa kuljettaja puhalsi 0,58 mg/l ja epäilty rattijuopumus kuljettajan puhaltaessa 0,42 mg/l. Ensimmäisen puhallustulos on promilleissa 1,32 promillea ja toisen 0,95 promillea.
Edellisten lisäksi yhdelle kuljettajalle tehdyn puhalluskokeen tulos oli alle rangaistavuuden.
Rattijuoppo puhalsi yli kaksi promillea Raumalla sunnuntaina iltapäivällä.
Sunnuntaina puoli kolmen aikaan iltapäivällä, henkilöauton kuljettajan epäillään syyllistyneen törkeään rattijuopumukseen Raumalla puhaltamalla 0,92 mg/l. Kyseinen puhallustulos on promilleissa 2,09 promillea.
Kaikki kuljettajat oltiin määrätty väliaikaiseen ajokieltoon.