ROVANIEMI
Lähestyvä kesä ja kuivat tiet saavat varsinkin nuorten kuljettajien kaasujalan kutisemaan. Ylinopeudet ja muut liikenteestä johtuvat poliisin tehtävät ovat lisääntyneet merkittävästi kevään edetessä, Lapin poliisista todetaan.
Lapin poliisilaitoksen partio pysäytti maanantain vastaisena yönä 10. huhtikuuta puolen yön jälkeen Rovaniemen Vierustiellä reipasta ylinopeutta ajaneen nuoren miehen. Kuljettaja ajoi poliisin tutkaan 118 kilometrin tuntivauhtia, kun nopeusrajoitus alueella oli 60 kilometriä tunnissa.
Kuljettajaa epäillään törkeästä liikenneturvallisuuden vaarantamisesta ja hänet määrättiin ajokieltoon. Samalla mieheltä meni ajokortin menetyksen vuoksi kesätyöpaikka.
Lähestyvä kesä ja kuivat tiet saavat varsinkin nuorten kuljettajien kaasujalan kutisemaan. Ylinopeudet ja muut liikenteestä johtuvat poliisin tehtävät ovat lisääntyneet merkittävästi kevään edetessä, Lapin poliisista todetaan.
Lapin poliisi haluaa muistuttaa, että ylinopeus on riski ajo-oikeuden menettämisen ja sakkojen lisäksi myös kuljettajan ja sivullisten hengelle ja terveydelle. Maltti on valttia myös valoisina kesäöinä.