Rovaniemen kassakaappivarkaus on selvinnyt

Julkaistu

ROVANIEMI

Lapin poliisi pyysi tammikuussa havaintoja epäiltyyn omaisuusrikokseen. Lapin poliislaitos tiedotti asiasta tiistaina 16. tammikuuta ja pyysi tapaukseen havaintoja. Myös Viranomaisuutiset uutisoi tuolloin tapauksesta.

Tuolloin Lapin poliisista kerrottiin, että Rovaniemen keskustassa, Korkalonkadulta, anastettiin 15.–16. tammikuuta välisenä yönä kassakaappi.

Perjantaina 9. helmikuuta Lapin poliisilaitoksen rikosylikomisario Pälvi Suokas kertoo, että epäilty varkaus on selvinnyt poliisin oman tutkinnan kautta ja tekijät jäivät kiinni.

– Taas erinomaista työtä Lapin poliisilta, ihan ensimmäisen paikalle tulleen partion, tekniikan kuin tutkinnankin osalta, Suokas kiittelee laitoksensa tiimiä.

Tapausta tutkittiin aluksi varkautena, mutta tutkintanimike on muuttunut törkeäksi varkaudeksi.

Lapin poliisilaitos tiedotti ratkaistusta rikoksesta myöhemmin. Lapin poliisilaitokselta kerrotaan, että varastettu kassakaappi löytyi lojumasta tien reunasta tyhjennettynä muutama tunti sen jälkeen, kun poliisi oli julkisesti tiedottanut varkaudesta. Ilmoituksen poliisille tekivät ohikulkijat.

– Korkalonkadulle saapuneen poliisin partion sekä tutkinnan ja tekniikan tehokkaan yhteistoiminnan avulla, poliisi pääsi epäiltyjen tekijöiden jäljille ja löysi esitutkinnan seurauksena suuren osan kassakaapissa olleesta huomattavan arvokkaasta omaisuudesta. Vain pieni osa jäi kadoksiin, Lapin poliisista kommentoidaan.

Poliisi kiittää tiedotteessaan valppaita kansalaisia vihjeistä.

Lue myös: Talon isäntä kuuli ääniä pihalta Kemissä – joutui ryöstetyksi

Lähetä juttuvinkki Viranomaisuutisille. Lue tästä lisää.

SOMET

FACEBOOK
INSTAGRAM
TIKTOK
TWITTER (X)
THREADS
Liity lisäksi WhatsApp-kanavallemme, ja saat kaikki tuoreimmat uutiset näppärästi WhatsApp-sovellukseesi.

Viimeisimmät alueen artikkelit

34-vuotias mies raiskasi nukkuvan naisen Rovaniemellä – selvisi ehdollisella

ROVANIEMI Uhri oli nukkunut ilman alushousuja makuuhuoneessa, kun mies oli tullut hänen päälle alushousuitta. Mies...

Kaksi Metsähallituksen rakennusta tuhoutui tulipalossa Utsjoella vuonna 2017 – KRP aktivoi tutkinnan uudelleen

UTSJOKI Keskusrikospoliisi tiedottaa jatkavansa kevättalvella 2017 Metsähallituksen kiinteistöissä tapahtuneiden tahallisten tulipalojen tutkintaa. KRP:n mukaan Utsjoen...

Viheriälän entinen kotiseutumuseo tuhoutui tulipalossa Keminmaassa

KEMINMAA Keminmaassa Lautiosaaren alueella sammutettiin maanantaina 15. huhtikuuta rakennuspaloa. Lapin pelastuslaitos sai ilmoituksen keskisuuresta rakennuspalosta...

Tuoreimmat artikkelit

Tulipalo aiheutti tuhoa Sastamalassa torstaiyönä

SASTAMALA Sastamalassa syttyi torstain vastaisena yönä 18. huhtikuuta rakennuspalo. Pirkanmaan pelastuslaitos sai ilmoituksen keskisuuresta rakennuspalosta...

Kerrostalon autotalli tuhoutui tulipalossa Helsingin Kannelmäessä

HELSINKI Helsingin Kannelmäessä sammutettiin myöhään keskiviikkona 17. huhtikuuta iltayöstä rakennuspaloa. Helsingin pelastuslaitos sai hälytyksen keskisuuresta...

Omakotitalossa paloi Joensuussa

JOENSUU Joensuun Kiihtelysvaarassa sammutettiin rakennuspaloa keskiviikkona 17. huhtikuuta iltayöllä. Pohjois-Karjalan pelastuslaitos sai ilmoituksen keskisuuresta rakennuspalosta...

Tulipalo tuhosi Karhulan uimahallin saunan Kotkassa

KOTKA Kotkassa sammutettiin rakennuspaloa keskiviikkona 17. huhtikuuta illalla. Kymenlaakson pelastuslaitos sai ilmoituksen keskisuuresta rakennuspalosta Karhulan...

Yhteistyössä



Intiimisheivaustuotteet netistä