KAUSTINEN
Asukas ennätti hengittää jonkin verran savua ja hänen tilansa tarkastettiin terveyskeskuksessa. Asunto kärsi hieman savuvahinkoja.
Pelastuslaitos hälytettiin keskisuurelle rakennuspalotehtävälle Keski-Pohjanmaalle Kaustiselle maanantaiaamuna 30. lokakuuta. Tapauksesta uutisoi ainakin Yle Uutiset.
Keski-Pohjanmaan pelastuslaitokselta kerrotaan medialle, että Kotosaarentiellä sijaitsevassa asunnossa alkoi hellalle jäänyt ruoka savuamaan.
Talon asukas havahtui käryyn ja hän sai hälytettyä apua turvapuhelimellaan.
Asukas ennätti hengittää jonkin verran savua ja hänen tilansa tarkastettiin terveyskeskuksessa. Asunto kärsi hieman savuvahinkoja, mutta tulipaloksi asti tilanne ei onneksi päässyt yltymään.
Tapahtuneesta tehtiin hätäilmoitus Hätäkeskukseen kello 07.18.