ONNETTOMUUSTUTKINTA
Turvallisuus- ja kemikaalivirasto (Tukes) on nimittänyt onnettomuustutkintaryhmän selvittämään Lieksassa joulukuussa 2021 tapahtunutta sähkövahinkoa, tiedottaa Turvallisuus- ja kemikaalivirasto. Tapauksessa vika sähköverkossa aiheutti tulipalon kolmessa rakennuksessa.
Tukes on tehnyt esiselvityksen Lieksassa 18.-19. joulukuuta välisenä yönä tapahtuneesta vakavasta vahingosta sähkönjakeluverkossa. Esiselvityksen perusteella Tukes on päättänyt aloittaa onnettomuustutkinnan.
Kyseisessä tapauksessa tykkylumen paino taivutti ja katkaisi 20 kV:n keskijänniteilmajohdon. Katkennut johto jäi kiinni alempana olleeseen 400 voltin pienjänniteilmajohtoon. Keskijänniteverkon vikasuojaus ei toiminut suunnitellusti ja jakeluverkon keskijännite pääsi siirtymään kuluttajien sähköliittymiin. Jännite aiheutti kolme tulipaloa lähellä sijainneissa asuin- ja saunarakennuksissa.
Tukesin tutkintaryhmä selvittää tapahtuman kulkua ja siihen johtaneita tekijöitä yhdessä jakeluverkon haltijan ja muiden viranomaisten kanssa. Tukesin onnettomuustutkinnan tavoitteena on löytää keinoja vastaavien onnettomuuksien ehkäisemiseksi. Onnettomuustutkinta valmistuu toukokuun 2022 lopussa.
Sähköturvallisuuslain 1135/2016 (114§) mukaisesti Tukes tutkii sähkötapaturman, jos se arvioi tutkinnan tarpeelliseksi vahinkotapahtuman syyn selvittämiseksi tai tulevien vahinkotapahtumien ehkäisemiseksi.
Lähteenä: Turvallisuus- ja kemikaalivirasto