Salon poliisioperaatio | Poliisi tutkii murhaa

Julkaistu

SALO

Lounais-Suomen poliisilla oli poliisioperaatio Varsinais-Suomessa Salossa perjantaina iltapäivällä. Lounais-Suomen poliisi kertoi, kun operaatio oli käynnissä, että kyse oli tutkinta-asiaan liittyvä tarkistus- ja kiinniottotehtävä, ja että paikalla oli useita poliisipartioita.

Maanantaina iltapäivällä Lounais-Suomen poliisi tarkentaa tapausta. Lounais-Suomen poliisilaitokselta kerrotaan, että kyseessä oli henkirikos, ja että poliisi on ottanut kiinni useita henkilöitä. Asiaa tutkitaan Lounais-Suomen poliisissa murhana.

Poliisi sai torstai-iltana tiedon mahdollisesta väkivallanteosta Salossa sijaitsevasta yksityisasunnosta. Kohteesta löytyi kuollut mies, ja poliisilla oli syytä käynnistää asiassa epäillyn murhan esitutkinta.

Loppuviikon aikana poliisi teki useita kiinniottoja.

– Osa kiinniotetuista on jo vangittu ja loppuja esitetään vangittavaksi alkuviikon aikana, kertoo tutkinnanjohtaja rikoskomisario Jussi Gustafsson Lounais-Suomen poliisilaitokselta.

Epäiltyjen osuutta ja rooleja selvitetään

Poliisi jatkaa asian esitutkintaa muun muassa jatkamalla teknistä tutkintaa ja selvittämällä epäiltyjen osuutta ja rooleja.

– Asian esitutkinta on alussa, joten poliisi ei tässä vaiheessa voi esitutkintaa vaarantamatta kommentoida epäiltyä rikosta yksityiskohtaisemmin, Gustafsson sanoo.

Viranomaisuutisten saamien epävirallisten tietojen mukaan epäilty henkirikos olisi tapahtunut ampumalla, ja uhri olisi nelikymppinen mies. Lounais-Suomen poliisi ei ole vahvistanut tietoa.

SOMET

FACEBOOK
INSTAGRAM
TIKTOK
TWITTER (X)
THREADS
Liity lisäksi WhatsApp-kanavallemme, ja saat kaikki tuoreimmat uutiset näppärästi WhatsApp-sovellukseesi.

Viimeisimmät alueen artikkelit

Turun Pernon vanhan päiväkodin poltosta epäillään kolmea alaikäistä nuorta

TURKU Poliisille on kuulusteluissa on selvinnyt, että tapahtumapaikalla nuoret leikkivät tulella. Turussa Pernon kaupunginosassa...

Henkilöä ammuttiin yksityisasunnossa Aurassa – epäiltynä 31-vuotias mies

AURA Epäilty vastusti kiinniottoa. Paikalla oli huomattava määrä poliiseja. Lounais-Suomen poliisi tiedottaa poliisin tutkivan lauantaina...

Fuck off – Turun poliisi kohtasi liikenteestä sinne kelpaamattomia ”kilpiviritelmiä”

TURUN SEUTU Rekisterikilpi pitää olla sille varatulla paikalla ja siinä pitää olla ajoneuvoon kuuluva rekisteritunnus,...

Tulipalo tuhosi kattorakenteita tyhjillään olevassa päiväkotirakennuksessa Turun Pernossa

TURKU Käytöstä poistetussa päiväkotirakennuksessa paloi kattorakenteita noin 200-neliön alalta. Pelastuslaitos sai palon nopeasti rajattua. Toistaiseksi...

Yhteistyössä



Intiimisheivaustuotteet netistä

Tuoreimmat artikkelit

Turun Pernon vanhan päiväkodin poltosta epäillään kolmea alaikäistä nuorta

TURKU Poliisille on kuulusteluissa on selvinnyt, että tapahtumapaikalla nuoret leikkivät tulella. Turussa Pernon kaupunginosassa...

Kaksi Metsähallituksen rakennusta tuhoutui tulipalossa Utsjoella vuonna 2017 – KRP aktivoi tutkinnan uudelleen

UTSJOKI Ennen tulipalojen sytyttämistä epäilty oli toimittanut kirjeen paikallislehden toimitukseen. Kirjeessä tekijä avasi toimintansa motiiveja. Keskusrikospoliisi...

Vanha rakennus palaa Keminmaassa – tulee tuhoutumaan

KEMINMAA Sammutustöissä on yksiköitä Keminmaasta, Kemistä ja Torniosta. Keminmaassa Lautiosaaren alueella sammutetaan rakennuspaloa. Lapin pelastuslaitos sai...