OULU – YLIKIIMINKI
Pohjois-Pohjanmaan pelastuslaitokselta annetaan vuolaat kehut pelastajalle, sillä ilman häntä, olisi veden varaan joutunut menehtynyt. Arjen sankaritekoja siis.
Pelastuslaitos sekä ensihoitohenkilöstöä hälytettiin ihmisen pelastustehtävälle Pohjois-Pohjanmaan maakuntaan Ouluun sunnuntaina 6. elokuuta iltapäivällä kello 16.10. Tarkempi tehtävänimike oli ihmisen pelastaminen vedestä. Tapauksesta uutisoi mm. Ilta-Sanomat, MTV Uutiset sekä aluemedia Kaleva.
Pohjois-Pohjanmaan pelastuslaitokselta kerrotaan medioille, että naisuimari oli joutunut Kiiminkijoen vietäväksi Ylikiimingissä.
Paikalle oli sattunut sivullinen mieshenkilö joka oli työntänyt apuun ja pidätellyt uimaria pinnalla, kunnes pelastuslaitoksen pelastajat pääsivät paikalle.
Ensihoito aloitti potilaan hoidon kohteessa ja kuljetti naisen saamaan hoitoa.
Pohjois-Pohjanmaan pelastuslaitokselta annetaan vuolaat kehut pelastajalle, sillä ilman häntä, olisi veden varaan joutunut menehtynyt. Arjen sankaritekoja siis.
Pelastuslaitoksen mukaan Kiiminkijoen virtaus oli onnettomuuspaikalla kova ja veden pinta on korkealla.