Savon Sanomat: rakenteilla olevassa hirsitalossa syttyi tulipalo Hiltulanlahdessa Kuopiossa

Julkaistu

POHJOIS-SAVO

Tapahtuneesta ei aiheutunut henkilövahinkoja.

Pohjois-Savon pelastuslaitoksen sammutushenkilöstöä hälytettiin rakennuspalon sammutustehtävälle Kurjenpolveen Kuopion Hiltulanlahteen keskiviikkona 16. marraskuuta puoli yhdentoista jälkeen illalla.


Rakenteilla olevassa hirsitalossa oli syttynyt tulipalo, uutisoi Savon Sanomat. Pelastuslaitos sammutti hieman kyteneen irtaimiston ja suoritti rakennukseen savutuuletuksen. Tapahtuneesta ei aiheutunut henkilövahinkoja.

Lehden mukaan syttymissyy ei ole vielä tiedossa. Pohjois-Savon pelastuslaitos ja Itä-Suomen poliisilaitos eivät ole tiedottaneet palosta ja sen syttymissyystä.

Maakunnassa kaivataan useisiin tapauksiin havaintoja – Iisalmessa ulos ajetun auton vierestä löytyi vainaja.

Uutisoimme viikolla useista tapauksista, joihin poliisi tarvitsee kansalaisten apua. Kaksi tapauksista on tulipaloja ja loput kaksi liikenteeseen liittyvää. Havaintoja pyydetään Iisalmessa, Kaavilla, Kuopiossa sekä Siilinjärvellä. Kaavin tapaus oli sattunut jo marraskuun alkupuolella.

Autoilija ajoi päin pyöräilijää suojatiellä Kuopion Kelloniemessä ja pakeni heti paikalta.

Maanantaina 14. marraskuuta noin iltayhdeksän aikaan, tapahtui Kuopion Kelloniemessä liikenneonnettomuus. Onnettomuudessa oli osallisena polkupyöräilijä ja henkilöauto.

Valkoinen henkilöauto oli ajanut Saarijärventietä kohti Kellolahdentien risteystä. Kellolahdentietä Kelloniemen suuntaan oli samaan aikaan Saarijärventien risteykseen ajamassa polkupyöräilijä, joka oli juuri suojatien päällä, kun valkoinen henkilöauto osui polkupyörän takarenkaaseen. Polkupyöräilijä oli kaatunut kyljelleen maahan.

Törmännyt henkilöauto oli saman tien poistunut paikalta Kellolahdentietä keskustaa kohti. Henkilöauton kuljettaja tai hänen käyttämä ajoneuvo eivät toistaiseksi ole poliisin tiedossa. 

Pyöräilijä sai onnettomuudessa lieviä vammoja. Poliisi tutkii tapausta liikenneturvallisuuden vaarantamisena.

Poliisi pyytää asiasta jotain tietäviä ilmoittamaan tietonsa vihjeet.ita-suomi@poliisi.fi. Henkilöauton kuljettaja voi ilmoittautua samaan osoitteeseen.

Omakotitalossa paloi Siilinjärvellä.

Pohjois-Savon pelastuslaitoksen sammutushenkilöstöä hälytettiin rakennuspalon sammutustehtävälle Lehdontielle Siilinjärvelle tiistaina 15. marraskuuta kello 21.22. Paikalle hälytettiin myös Itä-Suomen poliisi.

Itä-Suomen poliisilaitos julkaisi tapahtuneen tiimoilta tiedotteen, jossa se kertoo, että poliisipartion mennessä paikalle, oli kaksikerroksisen puutalon toinen pääty tulessa ja tuli oli levinnyt myös talon kattorakenteisiin. Paikalla oli useita pelastuslaitoksen yksiköitä sammutustöissä. 

Talon asukkaat olivat havahtuneet aiemmin, että asuntoon oli tullut savunhajua ja mennessään tarkastamaan taloa ulkoapäin, he olivat havainneet autokatoksessa olleiden polttopuiden olevan tulessa. 

Poliisi epäilee tulipaloa tahallaan sytytetyksi ja tutkii tapausta rikosnimikkeellä tuhotyö.

Poliisi pyytää yleisöhavaintoja Siilinjärven Lehdontieltä sekä erityisesti Lehdontie 58 lähistöllä tiistaina illalla ennen tulipaloa liikkuneista henkilöistä ja ajoneuvoista. Kaikki paloon liittyvät tiedot ja havainnot voi ilmoittaa Itä-Suomen poliisin vihjenumeroon 0295 415 232 tai sähköpostilla vihjeet.ita-suomi@poliisi.fi. 

Savusauna ja tupa paloivat Kaavilla tuntemattomasta syystä marraskuun alkupuolella.

Perjantaiaamuna 4. marraskuuta, Hätäkeskukseen tuli ilmoitus, että Kaavinkoskentien rannassa oleva Koillis-Tuusniemen kyläyhdistyksen savusauna ja sen yhteydessä oleva tupa on palanut.

Palon havaitsemisen aikaan rauniot savuttivat vielä. Palonsyyntutkinnassa palolle ei ole selvinnyt luonnollista syttymissyytä, eikä palon syttymisajankohdasta ole varmuutta. On mahdollista, että palo on kytenyt pitkään. Asiasta on kirjattu rikosilmoitus törkeästä vahingonteosta. 

Poliisi pyytää havaintoja tulipalosta ja saunapirtin alueella mahdollisesti liikkuneista henkilöistä ja ajoneuvoista 1.‒4.11.2022 väliseltä ajalta. Ilmoita havainnoista ja vihjeistä Itä-Suomen poliisilaitoksen vihjepuhelimen numeroon 0295 415 232 tai sähköpostitse vihjeet.ita-suomi@poliisi.fi.

Ulos ajetun auton vierestä löytyi vainaja Iisalmessa.

Pohjois-Savon pelastuslaitoksen pelastus- ja ensihoitohenkilöstöä sekä Itä-Suomen poliisi hälytettiin liikenneonnettomuustehtävälle Kainuuntielle Iisalmeen tiistain 15. marraskuuta ja keskiviikon 16. marraskuuta välisenä yönä..

Itä-Suomen poliisilaitos julkaisi tapahtuneen tiimoilta tiedotteen, jossa se kertoo, että ilmoituksen mukaan Kainuuntiellä etelän suuntaan kulkenut auto oli ajautunut tuntemattomasta syystä ojaan.

Onnettomuuspaikalla auton ulkopuolelta löytyi henkilö, jonka viranomaiset totesivat menehtyneeksi. Poliisi tutkii ulosajoa ja pyytää havaintoja mahdollisilta onnettomuuden silminnäkijöiltä. 

Ulosajon tapahtumapaikka oli Iisalmen Kainuuntie, pohjoisen suunnasta muutama sata metriä ennen nelikaistaisen Iisalmen ohitustien alkua. 

Onnettomuuspaikalta menehtyneenä löytyneen henkilön kuolemaan liittyen ei rikoksen mahdollisuutta voida sulkea pois. Poliisi selvittää tapahtunutta ja sen taustoja, eikä tiedota tapahtumien yksityiskohdista tässä vaiheessa tutkintaa tämän enempää. 

Ilmoita havaintosi ja tietosi ulosajosta Itä-Suomen poliisin vihjesähköpostiin vihjeet.ita-suomi@poliisi.fi tai vihjenumeroon 0295 415 232. Kaikki silminnäkijöiden havainnot tapahtumasta voivat olla tutkinnan kannalta ratkaisevia. 

SOMET

FACEBOOK
INSTAGRAM
TIKTOK
TWITTER (X)
THREADS
Liity lisäksi WhatsApp-kanavallemme, ja saat kaikki tuoreimmat uutiset näppärästi WhatsApp-sovellukseesi.


puhelimen kuoret




Viimeisimmät alueen artikkelit

Mies joutui jumiin saaressa sijaitsevan mökin katolle – sivulliset kuulivat onneksi huudot

IISALMI Salmenrannantien tuntumassa Iisalmessa tarvittiin viranomaisten apua lauantaina alkuiltapäivästä. Hätäkeskus vastaanotti hätäilmoituksen ihmisen pelastamisesta ylhäältä...

Pohjois-Savossa on varastettu polkupyöriä jopa yli kahden miljoonan euron arvosta viimeisen kolmen vuoden aikana

KUOPIO Itä-Suomen poliisi on tehnyt selvityksen poliisin tietoon tulleista polkupyörävarkauksista Pohjois-Savon alueella vuosilta 2021-2024, tiedottaa...

Iisalmen ampumavälikohtauksessa ampunut henkilö on saatu kiinni

IISALMI Iisalmessa Pohjolankatu 13:saa tapahtui viime sunnuntaina ampumavälikohtaus. Poliisi sai Hätäkeskukselta tehtävänannon tapahtuneesta sunnuntaina iltakuuden...


Tuoreimmat artikkelit

Poliisi räjäytti dynamiittikasan Kemiönsaarella

KEMIÖNSAARI Lounais-Suomen poliisi on possautellut dynamiittia lauantaina illalla. Lounais-Suomen poliisilaitokselta kerrotaan poliisin saaneen lauantai-iltana ilmoituksen...

Oulussa paloi maastoa noin 75 aaria lauantaina iltapäivällä

OULU Letontien tuntumassa Oulussa paloi maastoa lauantaina iltapäivällä. Hätäkeskus vastaanotti hätäilmoituksen keskisuuresta maastopalosta kello 16.27. Pohjois-Pohjanmaan...

Poliisi räjäytti dynamiittikasan Kemiönsaarella

KEMIÖNSAARI Lounais-Suomen poliisi on possautellut dynamiittia lauantaina illalla. Lounais-Suomen poliisilaitokselta kerrotaan poliisin saaneen lauantai-iltana ilmoituksen...

Oulussa paloi maastoa noin 75 aaria lauantaina iltapäivällä

OULU Letontien tuntumassa Oulussa paloi maastoa lauantaina iltapäivällä. Hätäkeskus vastaanotti hätäilmoituksen keskisuuresta maastopalosta kello 16.27. Pohjois-Pohjanmaan...