ETELÄ-POHJANMAA – POHJANMAA
Etelä-Pohjanmaalla on tapahtunut lyhyen ajan sisällä kaksi autovarkautta. Pohjanmaan poliisilaitokselta kerrotaan, että maakunnan alueella, tarkemmin Seinäjoella anastettiin kaksi käynnissä olevaa autoa kauppojen pihoista.
Anastuksista ensimmäinen tapahtui sunnuntaina illalla Puskantiellä, kun kaupankäynnin ajaksi käyntiin jätetty henkilöauto anastettiin. Auto löytyi myöhemmin Mustasaaren Kunista, jossa se oli osallisena kolarissa maanantaina kello yhdentoista aikaan keskipäivällä.
Poliisi epäilee kahta henkilöä moottorikulkuneuvon käyttövarkaudesta, toinen henkilöistä, joka oli osallinen kolarissa, epäillään myös liikenneturvallisuuden vaarantamisesta ja rattijuopumuksesta.
Toinen anastus tapahtui keskiviikkona iltapäivällä, kun käynnissä oleva henkilöauto anastettiin kaupan pihasta Peräseinäjoella.
Alueella liikkuneet poliisipartiot saivat Kurikan Kirkkoahteessa näköhavainnon autosta, joka lähti ajamaan poliisipartiota karkuun. Auto löytyi hetken päästä tyhjänä moottori käynnissä, ovet auki lumipenkkaan ajettuna risteysalueella Kylvötiellä.
Poliisi lähti jäljestämään koirapartion voimin autossa olleita, jotka löytyivätkin läheisen hotellin pihasta.
Kahta henkilöä epäillään moottorikulkuneuvon käyttövarkaudesta, toista heistä epäillään myös liikenneturvallisuuden vaarantamisesta.
Molemmissa tapauksissa autot ovat olleet käynnissä ja autot ovat olleet erittäin helposti varastettavissa. Viime viikon pakkasjakson aikana moni piti auton käynnissä kaupankäynnin aikana. Moni jättää myös muina vuodenaikoina auton käyntiin asioidessaan jossakin.
– Poliisi haluaa muistuttaa, että autoa ei pitäisi ikinä jättää valvomatta käyntiin. Varkauden lisäksi on vaarana, että esimerkiksi autossa oleva lapsi tai lemmikkieläin voi saada auton liikkeelle, Pohjanmaan poliisilaitokselta muistutetaan.